Blogin Vieraspöytä: Atso Juote, työnohjaaja ja konsultti

Blogini toisena vieraana on Atso Juote. Hän on ammatiltaan työnohjaaja, organisaatioanalyytikko ja -konsultti ja hieman tutkijakin toimien Werka kehitys Oy:ssä ja Metanoia Instituutissa. Atso asuu Vihdissä ja kotina on entinen karjalaisten asutustila. Perheen lisäksi elämään iloa tuo luonto: talvella Vihdissä ja kesällä Sulkavalla kalastellessa.

Atso opiskeli aikoinaan kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi. Hänen tuolloin lukemansa kirjat – Vasili Suhomlinskin ”Sydämeni lapsille annan” ja Kalevi Kaipion ”Yhteisökasvatus” – viitoittivat merkittävästi suuntautumista kasvattajaksi. Nykyisin tämä tarkoittaa konkreettisesti sitä, että Atso toimii perhehoitajana ja kolmen nuoren naisen sijaisvanhempana.

Työyhteisöjen kehittäminen on kuulunut Atson työuran kaikkiin tehtäviin ja hän on toiminut muun muassa erilaisissa järjestöissä kehittäjänä. Aikaiskasvatukseen suuntautuminen johti hänet toimimaan nuorisotyön kouluttajana ja hän oli mukana perustamassa Humanistista ammattikorkeakoulua. Toiminta nuorisotyön kouluttajana jatkui pitkälle 2010-luvulle saakka esimerkiksi erityisnuorisotyöntekijöiden kouluttamisen muodossa.

Atson toiminta ammatinharjoittajana ja konsulttina käynnistyi vuonna 1996 Kehityspiikki nimisessä yrityksessä:

Vuoteen 2003 asti Kehityspiikki oli eräänlainen sivutyön paikka, joka vähitellen muuttui päätoimeksi. Työuraani voi siis tarkastella limittyvinä kehityslinjoina pikemminkin kuin nopeina siirtyminen tai hyppäyksinä.

Samoihin aikoihin Atso hakeutui kollegansa innoittamana työnohjauskoulutukseen. Kouluttautumisura jatkui organisaatiokonsultin opinnoilla ja myöhemmin organisaatioanalyytikon kouliintumispolulla.

Organisaatiotyön opintojen ohessa olen päässyt liittymään osaksi organisaatiodynamiikan kokemuksellista tutkimusta. Barcelonassa 2004 järjestetty Group Relation-seminaari on ollut ajattelulleni käänteentekevä. Ryhmään liittymisen ja ryhmän muotoutumisen kysymykset sekä ryhmien väliset suhteet tulivat itselleni havahduttavalla tavalla näkyväksi. Sittemmin Barcelonan seminaarin kokemukset ovat johtaneet opiskelemaan ja tutkimaan asiaa muun muassa Tavistock Instituutissa Lontoossa Leicesterin yliopistossa.

Tällä hetkellä Atso toimii ensisijaisesti työnohjaaja. Lisäksi hän osallistuu konsultin roolissa erilaisiin työyhteisöjen kehittämishankkeisiin ja tekee jonkin verran koulutuksia sekä arviointitutkimuksia ja selvityksiä. Lisäksi hän kouluttaa työnohjaajia ja konfliktien sovittelijoita. Uutena innostuksen kohteena on toimintakulttuuri ja sen muuttumisen kysymykset.

Tervetuloa Atso

Millaista on työsi organisaatiokonsulttina ja työnohjaajana?

Konsulttina olen prosessikonsultti – autan siis yhteisöjä työstämään organisoitumiseen ja työn tekemiseen liittyviä kysymyksiä. En ole juuri koskaan sisältöasiantuntija. Työnohjaajana tehtäväni on auttaa asiakkaitani – ryhmiä tai yksittäisiä ihmisiä – työstämään kulloinkin käsillä olevia kysymyksiä liittyivätpä ne asiakastyön kiemuroihin, työryhmän yhteistyöhön tai organisaatiokulttuuriin. Kyse on useimmiten reflektiivisen tilan rakentamisesta, jossa voi tutkailla omia suhteitaan ympäröivään maailmaan.

Miten toimintasi alkoi? Mikä on innostuttanut sinua jatkamaan yli 20 vuotta näissä tehtävissä?

Konsultin työurani alkoi 1996, jolloin silloisten kollegoitteni kanssa eteeni tuli Eläkeliitto ry:n iso kehittämishanke. Autoimme Eläkeliiton vapaaehtoisia ensin toteuttamaan järjestökuvatutkimuksen ja sen jälkeen työstimme yhdessä liitolle strategian ja vielä tuimme johtoa sen toteuttamisessa. Nopeassa tahdissa vastaavia tilauksia tuli lisää. Taustalla oli vuoden 1992 lama, jolloin monet toimijat ajoivat oman kehittämisvoimansa alas ja talouden taas kasvaessa tarvitsivat ulkopuolista apua erilaisten hankkeiden toteuttamisessa. Tuolloin syntynyt osallistavan työotteen ja monenlaisten konsultatiivisten työtapojen yhdistäminen on ollut malli myöhemmälle toiminnalleni työyhteisöjen kanssa.
Työnohjaus tuli tähän ikään kuin toiseksi kivijalaksi ja täyttämään kehittämistyöltä jääneitä aukkoja. Sittemmin työnohjauksesta on tullut minulle kaikkein suurin työllistäjä. Työnohjaus on työnä sellaista, jossa kokemus ja useamman työnohjausprosessin toteuttaminen yhtä aikaa auttaa koko ajan kehittymään paremmaksi ja herkemmäksi. Kollegani sanoi aikanaan, että täytyy olla riittävästi työnohjauksia, jotta yksittäinen työnohjaus alkaa virrata. Vaikka työnohjaukset sinällään ovat tilannekohtaisia – tässä ja nyt tapahtuvia, työnohjausten takaa paljastuu vähitellen yhteiskunnallisten olosuhteiden synnyttämä konteksti, jonka merkitykset vähitellen avautuvat. Mitä enemmän työnohjausta teet, sitä helpommin kontekstuaalinen tieto hahmottuu.
Oma kasvuni työnohjaajaksi oli aluksi hidasta. Kesti useamman vuoden ennen kuin olin sinut työtavan kanssa. Tämä saattoi johtua siitä, että kesti aikansa ennen kuin minulla oli yli kymmenen samanaikaista työnohjausta. Sittemmin olen oppinut nauttimaan mahdollisuudesta olla utelias ja päästä yhdessä asiakkaiden kanssa ihmettelemään mitä erilaisempia tapahtumia.

Millaisia valmiuksia konsultti ja työnohjaaja tarvitsee ammatissaan? Millä tavalla itse olet muuttunut ja kehittynyt ammatissasi?

Minulle työnohjaajan keskeisiä valmiuksia ovat kyky asettua dialogiseen suhteeseen asiakkaan kanssa. Dialogisen suhteen syntyminen edellyttää halua samaistua ja herkistyä asiakkaan tilanteelle. Samanaikaisesti työnohjaajan pitäisi pystyä hahmottamaan systeemeitä ja niiden sisäisiä suhteita.
Ammatillinen kehittyminen ja kypsyminen ovat elinikäinen matka. Minun matkallani sensitiivisyys ja tunteiden tunnistaminen ovat vahvistuneet. Samalla minusta on tullut viitekehysten ja taustateorioiden suhteen sekä moniottelija että pragmaatikko. Näitä teoreettisia malleja käytetään työkaluina, jotka tuntuvat kulloisessakin kontekstissa toimivan.

Millaisia asiakkaita sinulla on ja millaisiin tarpeisiin he haluavat palveluitasi?

Teen töitä pääasiassa julkisella sektorilla. Minulla on paljon asiakkaita sosiaalityön eri osa-alueilla: päihde-ja mielenterveyspalveluista, oppilaitoksista, työvoimahallinnosta ja nuorisotyöstä. Sen lisäksi teen töitä useille eri järjestöille.
Työnohjauksen keskeinen tehtävä on toimia ajattelemisen pysähdyspaikkana. Parhaimmillaan se on tila ajatella ja tuottaa muutoksia sekä omaan työhön että kokonaisiin työyhteisöihin. Kompleksisen johtamisteorian näkökulmasta hektisestä maailmasta puuttuu adaptiivisia tiloja. Siis sellaisia paikkoja, joissa voisi pohtia muuttumisen ja kehittymisen haasteita ja niiden kytkeytymistä meneillään olevaan arkiseen puurtamiseen. Parhaimmillaan työnohjaus on tällainen adaptiivinen tila.

Onko mieleesi jäänyt jokin asiakas, yksilö tai organisaatio, jolle palvelusi on muodostunut jollakin tavalla merkittäväksi?

Matkan varrella on ollut lukuisia asiakkaita, joiden kanssa työskentely on muodostunut merkittäväksi – sekä minulle että asiakkaalle. Jotkut suhteista ovat pitkäkestoisia ja toiset taas hyvinkin lyhyitä ja intensiivisiä. Mieleeni palaa kolmen tapaamisen sessio, jonka tuloksena asiakkaani otti virkavapautta ja lähti toiselle puolelle Suomea löytääkseen oman senioriteettinsa ja itsearvostuksensa.
Toisaalta on ollut pitkiä ohjaussuhteita, joissa olen päässyt elämään työyhteisön muutoksia ja muotoutumista. Joskus työyhteisöjä on auttanut eri näkökulmien ja intressien näkyväksi tuleminen. Sain juuri päättyvästä työnohjauksesta palautteen, että kolmen vuoden taipaleen aikana ei ole tullut sellaista oloa, että työnohjaus junnaisi paikallaan tai toistaisi itseään. Joka kerta on löytynyt joku uusi näkökulma. Tässä ehkä kiteytyy yksi onnistuneen yhteistyön tuntomerkki: työnohjaus pysyy tuoreena ja tavoittaa kulloisenkin tilanteen sensitiivisellä ja raikkaalla tavalla. Tämä ei ole työnohjaajan ansiota vaan ensisijaisesti ryhmän kykyä työskennellä ja käyttää ohjaajaa tukenaan.

Miten suomalainen työelämä on muuttunut näiden vuosien aikana?

Suomalainen työelämä on oman työurani aikana muuttunut haastavammaksi. On kuin työelämä olisi viritetty nelikymppisille parhaassa iskussa oleville taitaville työntekijöille. Uraansa aloittelevien on haastavaa päästä mukaan tahtiin ja uransa ehtoopuolella olevien on vaikeaa pysyä mukana. Työn tempo ja tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet. Samalla käsitys tuloksellisuudesta on vääristynyt. Nopeaa suorittamisen määrää ja nopeutta arvostetaan enemmän kuin laadullisesti korkeatasoista työtä. Omien mutuilujeni lisäksi havaintojani tukevat erilaiset psykososiaalista kuormitusta mittaavat selvitykset sekä mielenterveyttä kuvaavat indikaattorit.

Mitkä ovat tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa työelämän suurimmat haasteet?

Työelämän haasteet liittyvät jatkuvaan kehitykseen ja moneen suuntaan eteneviin muutoksiin. Laskentatehon kasvu mahdollistaa digitaalisten sovellusten kehittymisen ja ilmaantumisen alueille, joille niitä ei vielä muutama vuosi sitten osattu kuvitella. Globaalikehitys haastaa käsityksemme kotoisista todellisuuden rajoista ja samalla kykyämme sietää erilaisuutta. Jatkuva tehokkuuden kasvattaminen haastaa monella tavalla hahmotuksemme merkityksellisestä työstä.
Juha Siltala on sanonut työn läpikapitalisoituneen yhä enemmän ja enemmän. Läpikapitalisoitumisella Siltala tarkoittaa työn riskien siirtämistä työnantajilta työntekijöille joustoina ja viimeksi korona-aikana oman kotinsa luovuttamisena työnantajan käyttöön. Kaikkiin edellisiin liittyy vaatimus jatkuvasta oppimisesta.
Aikoinaan Humanistisen ammattikorkeakoulun aikoina mietimme työelämän vaatimuksia ammattitaidon kannalta. Silloinen konsultti esitti väitteen, että ei ole pysyviä ammattitaidon vaatimuksia vaan jatkuvia neuvotteluja tilannekohtaisesta osaamisesta. Tuo konsultin 20 vuotta vanha ajatus on tällä hetkellä minulle arkipäivää. Sen lisäksi, että työelämän vaatimukset ovat tilannekohtaisesti neuvoteltuja, erilaiset työelämän sopimukset näyttäytyvät kaksoissidoksina tai Faustin sopimuksina. Sen ohella, mistä on sovittu, eteesi tulee vähintään yhtä paljon sellaista, mistä ei ole sovittu ja josta hyvän työntekijän edellytetään tilannekohtaisella resilienssillä ja joustavuudella selviävän.