Erityisherkkyys ja politiikka – mahdoton yhdistelmä?
Suomen eduskuntavaalit ovat edessä ja puolueet markkinoivat ehdokkaitaan. Vaalit ja viime aikojen politiikkaan liittyvät mediakohut ovat saaneet minut pohtimaan omaa suhdettani politiikkaan ja miten se liittyy erityisherkkyyteeni. Nimittäin minulla on takana ”loistava poliittinen tulevaisuus”. Olin aikoinaan poliittisen opiskelijajärjestön puheenjohtaja. Mutta siihen se sitten jäi.
Arvostuksesta ulkopuoliseksi
Poliittinen opiskelijatoiminta tempaisi minut mukaansa. Tämä oli johdonmukaista, koska olin aloittanut valtio-opin opiskelut. Politiikan tutkimustahan tuo oppiaine tarkoittaa ja jokseenkin kaikki politiikkaan liittyvä kiinnosti minua. Isäni oli aktiivinen kunnallispoliitikko, joten hyvää mallia sain häntä seuratessani. Se vaikutti varmasti myös siihen, että politiikan ja yleensäkin yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärrys oli minulle mielenkiintoista ja helppoa.
Aktiivivuosieni aikana tuntui kuitenkin välillä siltä, että olin aivan liian haasteellisissa tehtävissä. Opiskelijajärjestön sisäisessä toiminnassa kaikki meni jokseenkin hyvin. Olin vuorovaikutteinen, ajatteleva, aatteellinen ja työteliäs. Tunsin myös saavani arvostusta. Mutta ulospäinsuuntautuvasta toiminnasta en saanut otetta. Olin epävarma, jos piti esimerkiksi kontaktoida ja neuvotella muiden poliittisten opiskelijajärjestöjen kanssa.
Valmistuin opinnoistani, muutin ja työllistyin. Uudella paikkakunnalla menin mukaan puolueen toimintaan. Sinänsä arvostusta saaden minut istutettiin sihteerin tehtävään ja rooliin. Rutiinit sujuivat, mutta muuten koin olevani outsider eikä minulla oikeasti ollut mitään annettavaa. Kiinnostukseni lopahti ja siirsin aktiivisuuteni muunlaiseen järjestötoimintaan. Politiikka oli ohi, pysyvästi. Ennen erityisherkkyystietoa ajattelin, että minussa oli jotakin vialla, kun noin kävi. Nyt ajattelen erityisherkkänä, että kylläpä minulla on ollut juuri minulle paras elämänkulku.
Erityisherkän vahvuudet politiikassa
Vaikka poliittinen toiminta on erityisherkälle haasteellista, lähden kuitenkin liikkeelle myönteisestä näkökulmasta. Eli miten erityisherkällä voi olla omat etunsa ja vahvuutensa poliittisessa aktiivisuudessa.
Erityisherkkyyden keskeisen asiantuntijan ja tutkijan Elaine N. Aronin mukaan yksi erityisherkkyyden keskeinen piirre on emotionaalisuus. Se on tunteiden kokemista ja tunnistamista. Suuri osa politiikan ja päätöksenteon asioista sisältää varmasti tunne-elementin. Asiat eivät saisi olla neutraaleja, koska kyse on yhteiskunnan ja yhteisöjen kehittämisestä ja vaikuttamisesta konkreettisesti ihmisten elämään.
Elaine N. Aronin mukaan erityisherkät ovat myös hyvin eettisiä. He ovat arvotietoisia ja heidän elämäänsä ohjaa käsitykset oikeasta ja väärästä. Poliittisia liikkeitä ja puolueita ovat kautta historian innostuttaneet ihanteelliset päämäärät. Arvoista on oltu tietoisia eikä oma aikamme tee poikkeusta. Ukrainan sota, pandemia, tietoisuus ilmastomuutoksesta ja tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat esimerkkejä, miten arvojen tunnistaminen ja pohdinta on todellakin jokapäiväistä.
Elaine N. Aron painottaa myös syvällisyyttä erityisherkän ydinpiirteenä. Erityisherkät pohtivat asioita, prosessoivat uutta tietoa ja omissa päätöksenteoissaan erittelevät, harkitsevat ja punnitsevat vaihtoehtojen välillä. Tämähän kuulostaa erinomaiselta lähtökohdalta tehdä pienempiä tai suurempia ratkaisuja. Mutta esimerkiksi työelämässä on usein arvostetumpaa kyky tehdä nopeita päätöksiä.
Erityisherkille olisi siis loistava tilaus politiikan kentillä. Mutta?
Politiikan karusellissa ja äkkiä pois
Politiikka sosiaalisena ilmiönä on kuitenkin monin tavoin haasteellista erityisherkän mukanaolon kannalta. Politiikka perustuu mielipiteisiin, käsityksiin ja tavoitteisiin, jotka yhdistävät ihmisryhmiä, ja toisaalta erottavat heitä. Elaine N. Aron on tuonut esille sen, miten erityisherkille kaikenlainen dogmaattisuus on vierasta. Ideologian omaksuminen ja kaiken selittäminen oman puolueensa näkökulmasta voi näin ollen tuntua ahdistavalta.
Media tarjoaa elementtejä oman puolueen fanittamiseen ja toisten inhoamiseen. Tunnistan itse hämmentyväni, kun media tuo esille ajankohtaisia politiikan ilmiöitä ja joihin muodostuu kyllä/ei -asetelmia. Pitäisikö olla jokin mielipide, kun pääministeri Sanna Marin avaa Kiovassa pohdinnan Hornet-hävittäjien myymisestä? Tai onko ministeri Mika Lintilä ollut työtehtävissään päihtyneenä?
Juuri erilaisten mielipiteiden kenttään asettuminen sekoittaa erityisherkän ajattelun. Meille keskeistä on sekä sisäinen että ulkoinen harmonia. Jos tämä ei toteudu, yliviritymme. Jos minun pitäisi argumentoida jonkin asian puolesta tietäen, että asiasta ollaan toista ja kolmattakin mieltä, sisäinen prosessini ajautuisi karusellivaiheeseen. Kyse on stressin hallinnasta ja siihenkin voi varmasti oppia. Mutta miksi tehdä stressitilanteista elämänsä sisältöä, kun muutakin on elämässä tarjolla.
Kuormitusta ja itsekriittisyyttä
Politiikan arjessa, siis kun asioita käsitellään ja niistä päätetään, ihmiset yrittävät toimia yhdessä. Erityisherkälle tällainen ryhmätilanne voi olla haasteellinen. Hän asettuu taustalle, tarkkailee, tunnistaa tunneilmapiiriä ja ihmisten välisiä suhteita. Ajattelevana ja syvällisesti pohtivana hänen voi olla vaikeaa tuoda esille omia mielipiteitään.
Tuollaisessa tilanteessa kaikkea voi olla liikaa. On sinänsä jo liikaa ihmisiä. Keskustelu on täynnä heidän hienoja ideoitaan. Voi olla myös mielipiteiden törmäilyä, vastakohtaisuuksia ja niihin liittyviä tunteita. Miten säilyttää erityisherkkänä oma sisäinen tasapainonsa, kun ei kesken kaiken voi meditoimaankaan ryhtyä?
Erityisherkkyyskeskusteluissa käytetään ilmaisua ”comfort zone” eli hyvinvointi- tai suojavyöhyke. Kyse on siitä, miten erityisherkkä voi säilyttää oman hyvinvointinsa sellaisissa tilanteissa, joissa hänelle muodostuu aistikuormitusta. Elämyshakuisena erityisherkkänä nautin opiskeluvuosieni aikana mukanaolosta politiikassa. Mielenkiintoisia asioita, mielenkiintoisa ihmisiä ja uusia kokemuksia solkenaan. Mutta en tunnistanut kuormitusvaikutuksia, sisäisiä hämmennyksiä epävarmuuksia ja ne osaksi itseäni hyväksyen. Siksi minulla ei myöskään ollut omia suojavyöhykekäytäntöjä.
Erityisherkkä voi olla hyvin kriittinen itseään kohtaan. Tunnistamme tarkkaan omaa ajatteluamme, tunteitamme ja myös oloamme ryhmätilanteissa. Tunnistamme tai ainakin teemme päätelmiä myös siitä, miten meihin suhtaudutaan. Eli saammeko hyväksyntää, ymmärrystä, kuunnellaanko meitä vai torjutaanko vaikkapa juuri mielipiteitämme. Tunnistamme sanotun ohella myös kehollista viestintää. Politiikka vaatii paksunahkaisuutta, kun ymmärrettävästi aina ei olla samaa mieltä. Tähän paksunahkaisuuteen tuskin pystymme, koska silloin kadotamme omaa herkkyyttämme.
Onko politiikassa mukana erityisherkkiä?
Ystäväni kanssa meillä oli joitakin vuosia sitten keskustelu siitä, että onko suomalaisten eturivin poliitikkojen joukossa erityisherkkiä? Pohditamme ei näyttänyt tuottavat tulosta, mutta ainakin spekuloimme, että Pekka Haavisto voisi olla erityisherkkä.
Tällaiset pohdinnat ovatkin silloin mielenkiintoisia, kun kohteena ovat mitkä tahansa julkisuuden henkilöt. Mutta spekulaatioiksihan ne jäävät. Sillä en ole huomannut kenenkään eduskuntavaaliehdokkaan tuoneen esille omaa erityisherkkyyttään. Kertooko tämä siitä, että ehdokkaiden joukossa heitä ei yksinkertaisesti ole vai eivätkö he halua tuoda esille erityisherkkyyttään?
Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on ylipäätään tärkeää se, että siihen osallistuu erilaisia ihmisiä. Monia erityisherkkiä kiinnostaa erilainen hyväntekeväisyystoiminta. Se on yhdessä tekemistä yhteisiä tavoitteita edistäen. Yhteiskunnallista vaikuttamista voikin tehdä monin tavoin ja monenlaisissa toimintaympäristöissä eikä pieneltä tuntuvia tekojamme sovi vähätellä.