Tämän kerran blogivieraani on Tarmo Kyllönen. Haastattelun pääteemana on karate, jota Tarmo on harrastanut nuoruudestaan lähtien. Esille tulee myös Tarmon asiantuntijuus pedagogisen turvallisuuden asiantuntijana ja kouluttajana. Kolmantena teemana on Tarmon kirjoittamat runot, joissa näkyy Japanin vaikutus.

Tarmon juuret ovat Kainuussa ja siellä on edelleenkin hänen henkinen kotinsa. Opinnot veivät hänet Oulun yliopistoon opiskelemaan käyttäytymistieteitä ja kasvatustieteen maisteriksi Tarmo valmistui vuonna 1998. Työn sairaalaopetuksen alalla hän aloitti Espoossa vuonna 2005.

Tällä on ollut hyvin suuri merkitys koko ammattiuraani ajatellen. Tarkoittihan se samalla siirtymistä vähitellen myös kouluttajan tehtäviin ja ryhtymistä tietokirjailijaksi.

Nykyisin Tarmo toimii sairaalaopetuksen kehittämishankkeessa työskentelevä konsultoiva erityisopettaja Espoon ja Länsi-Uusimaan alueella. Lisäksi hän toimii kasvatus- ja opetusalojen ammatillisena täydennyskouluttajana.

Viimeisen vuosikymmenen aikana luova kirjoittaminen runouden muodossa on ottanut yhä suuremman osan Tarmon vapaa-ajasta. Kirjoittamisen lisäksi hänen sydäntään lähellä on musiikki ja erityisesti kitaran soittaminen. Tarmo on myös intohimoinen Japanin ystävä. Konkreettisesti japanilaiset kamppailulajit ovat päivittäin jollain tavoin läsnä hänen elämässään.

Tervetuloa Tarmo.

Olet pitkään harrastanut karatea. Miten kiinnostus alun perin lähti liikkeelle ja millaisia vaiheita karaten harrastuksessasi on ollut?

• Näin lapsena televisiosta mystiseltä vaikuttavaa valkoasuisten henkilöiden kamppailua. Kiinnostus syttyi heti. Kotikaupungissani ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta aloittaa harrastusta vielä silloin. Tämä onnistui sitten, kun aloitin opintoni Oulussa.
• Alkuaikoja dominoi tarve oppia itsepuolustusta, saada vahvempi keho. Hallita omia pelkojaan. Vuosien varrella lajin muut hyödyt alkoivat nousta noiden syiden rinnalle ja ohikin. Kehon vahvistuessa myös henkinen vahvuus lisääntyi, joka näkyi suoraan vaikkapa parempana työssäjaksamisena. Harjoituksen avulla sai esimerkiksi nollattua helposti henkisesti raskaan päivän.
• Lajin rikas historia ja filosofia alkoivat harjoitusuran edelleen edetessä kiinnostaa jatkuvasti enemmän, ja sitä kautta avautui kokonaan uusi maailma esimerkiksi japanilaiseen ajatteluun ja vanhaan itämaiseen viisauteen.
• Viime vuosina myös lajin terveysulottuvuus on noussut vahvasti esille harjoittelussani. Tämä näkyy esimerkiksi kehon tietoisen terveysvaikutteisessa käytössä ja erityisesti erilaisten hengitystekniikoiden yhä lisääntyvässä harjoittelussa. Japanissa karatesta sanotaankin, että se on paitsi kamppailutaito, myös liikkuvaa meditaatiota.

Mikä karate on merkinnyt sinulle ja mitä se on sinulle antanut?

• Nuorena miehenä sain harjoittelun kautta hyvän kunnon ja roimasti itseluottamusta. Lajin tuoma mielen rauhallisuus on myös auttanut selvittämään lukuisia konfliktitilanteita ilman, että ne ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi.
• Ehdottomasti suurin käytännöllinen anti karateharjoittelusta on ollut sen merkityksellä stressinhallintaan ja ylipäätään jaksamiseen. Nykyään kutsunkin usein karatea ”akkulaturikseni”. Minusta olisikin tosi tärkeää, että jokaisella meistä olisi joku psyko-fyysinen harrastus, jonka avulla parantaa omaa ja sitä kautta läheistensä elämänlaatua. Jonka avulla voisi tutkia ja kuunnella omaa kehoaan ja mieltään. Kohdata lopulta itsensä aiempaa syvällisemmin. Minulle se on karate. Jollekulle toiselle esimerkiksi juoksu, kävely, golf, hiihto tai tanssi. Ajattelen, että vaikka harjoittelu tapahtuisi ryhmässä, lajin tulisi sallia myös täysipainoinen yksilöharjoittelu.
• Harjoittelu on tehnyt elämästäni henkisesti rikkaampaa. Lajin kautta olen ennen kaikkea kasvanut ihmisenä, oppinut nöyryyttä ja periksiantamattomuutta. Tutustunut lukuisiin mielenkiintoisiin ihmisiin sekä kotimaassa, että ulkomailla. Jotkut vanhat mestarit ovat sanoneetkin, että oikein harjoitettuna karate on väline erilaisten ihmisten keskinäisen ymmärryksen syntymiseen ja sitä kautta maailmanrauhan rakentamiseen.

Olet käynyt useita kertoja Japanissa karaten merkeissä? Mikä on ollut näiden matkojen anti sinulle?

• Olen käynyt siellä kolmesti. Vaikka nämä omatoimimatkat ovat pitäneet sisällään runsastakin lajiharjoittelua, puhuisin ehkä mieluummin silti turismista. Pääsaarten osalta kohteet ovat olleet Tokio-Osaka -akselilla. Olen ollut myös kahdesti Okinawalla, joka on Ryukyu-saariryhmään kuuluvana aivan eteläisintä Japania. Tämä on koskettanut minua hyvin syvältä. Onhan juuri Okinawa karaten syntymäpaikka ja pääsin harjoittelemaan siellä ensimmäistä kertaa. Toki Okinawa on monin tavoin hyvin ainutlaatuinen paikka muutenkin.
• Kolmannen matkani jälkeen kirjoitin road trip -kirjan noihin kokemuksiini liittyen. Tällä hetkellä yksi kustantaja on ottanut siihen kiinnityksen. Toivottavasti pääsemme kustannussopimukseen.

• Japanissa koen jollain todella syvällisellä tavalla olevani kuin kotona. Ihmisten kohteliaisuus, kaikkialla vallitseva siisteys ja puhtaus tekevät vaikutuksen. Nautin kamppailulajeista, kulttuurista, ruoasta, nähtävyyksistä. Ja historiasta kiinnostuneena todella paljon siitä, kuinka ikivanha ja huippumoderni kulkevat Japanissa luonnostaan käsi kädessä.

Yksityiskohtana voisi mainita, että kahden aikavyöhykkeen rannekellossani toinen aika on asetettuna Tokion aikaan. Näin kai koen, että osa minusta on tavallaan aina myös siellä.

Millaisia neuvoja ja millaista kannusta antaisit heille, jotka ovat kiinnostuneita ja pohtivat karateharrastuksen aloittamista?

• Karatea harrastetaan kaikkialla maailmassa. Laji on sisällöltään niin laaja, että sen sisällä jakautuneet tyylisuunnat voivat poiketa käytännön harjoittelussa paljonkin toisistaan. Ihan ensimmäiseksi kannattaakin tutustua eri seuroihin ja siihen, mitä ne opetuksessaan painottavat. Lajiesittelyt ovat erittäin antoisia mahdollisuuksia tähän. Pelkän sosiaalisen median tai suoratoistopalvelun videomateriaalin perusteella en itse tekisi valintaa.
• Oman kiinnostuksensa kärki on tietysti merkittävä valintakriteeri. Jos esimerkiksi haluaa ennen kaikkea kilpailla, silloin kannattaa hakeutua suoraan kilpavalmennusta tarjoavaan seuraan. Jos taas lajin itsepuolustuksellinen puoli tai terveysliikunnalliset seikat vetävät enemmän puoleensa, valinta saattaisi olla toinen. Näistä asioista voisi olla hyvä keskustella seuran edustajan kanssa jo ennen aloittamispäätöstä.
• Aloitusta pohtivalle sanoisin, että rohkeasti vain mukaan toimintaan. Yleensä harjoittelua saa kokeilla aluksi jonkin aikaa ilman eri sitoumusta. Se on hyvä tapa ja avaa jo silmiä itse asiaan. Lajissa sinällään on kyllin harjoiteltavaa kenelle tahansa. Hyvä opettaja osaa sitten kyllä ohjata oikeaan suuntaan.

Toimit myös pedagogisen turvallisuuden kouluttajana. Millaisia sisältöjä tarjoat?

• Pedagogisen turvallisuuden huomioiminen tarkoittaa ennen kaikkea sellaisen opiskeluilmapiirin luomista, jossa oppija voi mahdollisimman paineettomasti asettua oppijan rooliinsa. Tämä toimii tietysti samalla myös opetushenkilöstön kokonaisvaltaista työturvallisuutta ja hyvinvointia edistävästi.
• Keskeisimmät teemamme liittyvätkin opiskeluympäristön vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämiseen. Näihin perustuu oikeastaan kaikki muukin menestyksellinen kasvatus- ja opetustyö, koska ne pitävät sisällään automaattisesti ihan kaikessa niin tärkeän arvostavan ja kunnioittavan kohtaamisen. Tämä on aivan keskeistä, erityisesti haastavissa kohtaamisissa.
• Perehdymme tuota kautta myös uhka- ja vaarakäytöksen ennalta ehkäisyn teemoihin, koska opiskeluympäristön puutteet psyykkisen, esimerkiksi häirintä ja kiusaaminen,  ja fyysisen, kuten väkivallan ilmeneminen,  turvallisuuden osa-alueilla ovat kaikkein tuhoisimpia pedagogisen turvallisuuden tunteen ja sen kehittämisen kannalta.
• Lisäksi koulutamme kasvattajia ja opettajia rationaaliseen toimintaan akuutin uhka- ja vaarakäytöksen tilanteissa sekä psyykkisesti oireilevan oppijan kohtaamiseen.

Millainen on tällaisen koulutuksen tarve nykyisin?

• Kysyntää koulutuksille on paljon. Ehkäpä ammatilliset kohtaamiset ovat selkeästi muuttuneet vuosien varrella entistä haastavammiksi oppilaitosympäristöissä. Suurin yksittäinen kohderyhmä on erityisopetuksen henkilöstö. Yleisopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimijoita olemme kouluttaneet myös paljon.
• Perustavaa laatua oleva ongelma mielestäni on se, että nämä asiat eivät edelleenkään kuulu opettajien tutkintovaatimuksiin. Olen ollut ensimmäisten joukossa rikkomassa tabua koulujen uhka- ja vaarakäytöksestä ja sen määrästä sekä nostamassa pedagogisen turvallisuuden asioita esille, joten tiedän mistä puhun.
• Ensimmäinen tietokirjamme ”Henkilöturvallisuus koulussa”  oli samalla ensimmäinen laaja kirjallinen esitys aiheesta maassamme. Se olikin Opettajien Tietopalvelun kauden kirjana. Pääteoksemme "Turvassa!"  sisältää myös varhaiskasvatuksen.
• Toivoisin vielä näkeväni päivän, jolloin pedagogisen turvallisuuden kokonaisuus uhka- ja vaarakäytöksen ehkäisyineen kuuluisi kaikkien kasvattajien ja opettajien tutkintovaatimuksiin. Vain sitä kautta todellinen muutos kohti kaikille turvallisempaa ja sitä kautta tuloksiltaan parempaa opiskeluympäristöä olisi mahdollinen.

Olen kirjoittanut myös kaksi runoteosta. Millaista runoutta kirjoitat ja mikä vaikutus Japanilla on ollut runojesi sisältöön?

• Joitain vuosia sitten tutkin läpikotaisin pöytälaatikkoni ja tietokoneen muistit viimeisen noin 35 vuoden ajalta. Jo osin opiskeluvuosilta peräisin olevat omat ja tuttavaporukan seurustelu- sekä parisuhdekokemuksiin perustuvat tekstit järjestin omaksi kokoelmakseen, josta tuli myöhemmin ensimmäinen runoteokseni "Parillista, tai paritonta".
• Japanilainen runous löi minuun merkkinsä kamppailulajiharrastuksen kautta. Niiden historiaan perehtyessäni huomasin, että muinaiset samurait kirjoittivat yleensä ns. jisei-runon, viimeiset sanansa, kuolinrunoksikin nimetyn. Eräänlaisen ”testamentin” kokemastaan tässä maailmassa.
• Aikansa ehkä kuuluisin miekkamies ja shogunin henkivartioston päällikkö Yamaoka Tesshu, joka eli vuosina 1836-1888, on kirjoittanut seuraavasti (käännös: Kai Koskinen)

Vaikka elämäni puolivälissä saavutin jonkinlaista kuuluisuutta tai mainetta, on se yhtä tärkeää kuin kanan kylkiluu.

• Jo aiemmin olin ollut vaikuttunut vanhassa japanilaisessa runoudessa siitä, miten vähällä sanottiin niin mielettömän paljon. Sekä siitä, kuinka kaukaa vuosisatojen takaa saattoi löytyä yhteys juuri siihen kokemusmaailmaan, jonka keskellä itse sisäisessä tunnemaailmassa elin. Yleisinhimillistä viisautta.
• Huomasin ajattelevani aiempaa useammin, miten eläisin tämän päivän, jos tietäisin sen olevan viimeiseni. Millaisen jäljen jättäisin kohtaamissani. Käytöksessäni se näkyi kasvavana lempeytenä. Ymmärrys ihmistä ja olevaista kohtaan lisääntyi, vaikkei se tietenkään tarkoitakaan automaattisesti kaiken hyväksymistä. Muutos ei-toivotun osalta on joka tapauksessa mahdollinen vain, jos voimme todella ymmärtää primäärisyyn sen taustalla. Tämä saattaa vaatia rajuakin muutosta ensin omassa tarkastelukulmassa.
• Aloin jäljitellä ajatusta samuraiden viimeisistä sanoista vähitellen omissa runoissani. Ja tietysti sitä, kuinka ilmaista mahdollisimman paljon mahdollisimman vähin sanoin. Silti yhteyttä jonkun toisen kokemusmaailmaan luoden. Minullehan runojen kirjoittaminen on ensisijaisesti itsetutkiskelua, oman pääni järjestelyä kuten joskus leikkisästi sanon. Tuon yhteyden luomisen ja löytämisen ohella.
• Kirjoitustyö sai toden teolla vauhtia kohdatessani vakavasti otettavia terveysongelmia pari vuotta sitten, jotka johtivat jo aiemmin aloittamani elämäntaparemontin nopeuttamiseen. Sen prosessin aikana muotoutui ”Veden ääni – Mizu No Oto” -runokirjani. Vanhan japanilaisen runouden vaikutus on siinä läsnä, ja tästä kunnioituksesta teos haluttiin nimetä myös japaniksi.

pieni hetkensä maailmassa

kukoistaapa kuihtumatta

kirsikankukan lailla

kadotakseen taas pois

ajan virtaan

unholaan

lisää päiviäkö anelisin

hitaasti hiipumaanko

minusta mukamas olisi”

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

• Karatea harjoittelen niin kauan kuin henki kulkee. Keskityn jatkossa entistä enemmän omaan henkilökohtaiseen kehittymiseeni. Lähipiirissä on innokkaita harjoittelijoita, joten ihan yksin matkaa ei tarvitse tehdä. Säännölliseen harjoitusten ohjaamiseen seuratasolla tuskin kuitenkaan enää ryhdyn. Tein sitä 20 vuotta ja koen, että oli jo hyvä siirtää vastuuta enemmän muille.
• Nykyinen päätyöni kehittämishankkeessa vie paljon aikaa ja voimiakin. Olen jo joutunut rajoittamaan koulutustehtäviäni. Opettelen olemaan armollisempi myös itselleni. Jokaisen jaksamisella on rajansa.
• Runojen kirjoittaminen on niin tärkeä tapa hahmottaa ja prosessoida elämäni olennaista, etten voisi luopua siitä. Tietotekstin kirjoittaminen jatkuu työn ohella vähitellen, kunhan Japanin matkoihin liittyvän teokseni kohtalo selviää toivottavasti jo lähikuukausina. Sen viimeistelyyn on varattava sitten oma aikansa.

Haastattelun päätteeksi, miten haluat kiteyttää ajatuksiasi lukijoille?

• Ihminen ei muutu. Elinympäristömme sen sijaan muuttuu entistä nopeammin. Kehityksen vauhti kiihtyy. Toivoisinkin jokaiselle aikaa pysähtyä nykyistä useammin tuntemaan metsämaa jalkojensa alla. Ihastelemaan vaikkapa aamukastetta lehdillä tai taivaan sinistä. Tai puhtaan valkoista lunta havupuiden oksilla, kuten itseni olen varsin usein yllättänyt tekemästä viime aikoina.
• Elämä asettaa jokaiselle joka tapauksessa omat haasteensa. Ihmisen osa on sellainen. Olevaisen kauneus on kuitenkin myös läsnä, ihan lähellä, aistien ulottuvilla. Se kannattaa opetella näkemään. Eikä se edes maksa mitään. Itse opettelen sitä joka ikinen päivä.

Kiitos Tarmo pysähdyttävistä ajatuksistasi ja pohdinnoistasi.