Pari viikkoa sitten ilmestyi kirjani  "Erityisherkkien elämää -vapaa-aika palautumisen, voimaantumisen ja ilon lähteenä". Minun ei koskaan pitänyt kirjoittaa kirjaa erityisherkkyydestä, vaikka olen yli viiden vuoden ajan pitänyt siihen liittyviä luentoja, kursseja ja työpajoja.

Erityisherkkyyden todetaan olevan temperamentti eli erityisherkkiin liittyen se tarkoittaa heille tyypillistä ja synnynnäistä tapaa toimia ja käyttäytyä. Näkökulma, myös tieteellisesti ja tutkimuksellisesti, on usein psykologinen.  Siksipä olen ajatellut, että minulla ei ole tähän mitään annettavaa ja kirjoitettavaa kirjan muotoon, kun taustaltani olen yhteiskuntatieteilijä ja etnologi. Miten tässä siis näin pääsi käymään ja kirjoitin kirjan erityisherkkyydestä?

Kun kaksi erityisherkkää päättää tehdä kirjan

Onneksi tapasin Maija Kipon. Kuvataiteen ja tekstin yhdistämisen ideamme lähti nopeasti etenemään. Ilman kohtaamistamme ja yhteisen idean kehkeytymistä tuskin olisin vieläkään erityisherkkyys kirjailijuuteen orientoitunut.

Teemaksi täsmentyi nopeasti vapaa-aika. Erityisherkkyys-kirjoja on jo jonkin verran suomeksi kirjoitettuna tai käännettynä, mutta vapaa-aikaa ja erityisherkkien arkista elämää on niissä korkeintaan vähän sivuttu. Myös haku sanoilla ”freetime”, ”fritid” tai ”freizeit” paljasti, ettei ainakaan noilla kielillä löydy erityisherkkien vapaa-aikaa käsitteleviä kirjoja tai artikkeleita.

Ja erityisherkät kyllä vastaavat

Oli alusta alkaen selvää, että halusin saada vastauksia erityisherkiltä itseltään. Eli miten he palautuvat työstään ja erilaisista tekemisistään ja miten he välttävät uuden keho- ja mielikuormituksen muodostumista. Halusin tietysti myös saada tietoja ja esimerkkejä, miten he elävät omaa arkeaan voidakseen hyvin, kokeakseen iloa ja ollakseen juuri sellaisia erityisherkkiä ihmisiä kuin he haluavat olla.

Kiinnostuneet vastaajat löytyivät minun ja Maijan verkostoista, kursseiltani ja erityisherkkien facebook-ryhmistä. Lopulta heitä oli 25. Kun luin heidän vastauksia kysymyksiini,olin hämmentyneen onnellinen: ”että todellakin nyt ollaan jossakin erityisherkkien vapaa-ajan ytimessä”. Kirjoitukset olivat eritteleviä, vivahteisia, pohdiskelevia, tunteellisia, analyyttisiä eli juuri sellaisia, joihin erityisherkkien ydinpiirteen antavat lähtökohdan ja tarkastelun suunnan.

Erityisherkkien elämän arjen kuvausta

Tampereella suosikkipaikkojani on Amurin työläismuseokortteli. Sen asuintalot esittelevät kronologisesti tamperelaisen työväestön koteja ja kuvitteellisia elämäntarinoita vuosilta 1882–1973. Jotenkin näen mielessäni tässä tietyn analogian. Kirja lopputuloksena ja julkaisuna on kuin astuisi erityisherkkien elämän reaaliaikaiseen museoon. Että tällä tavalla he elävät juuri vapaa-aikanaan. Tämä konkretisoituu vaikkapa vastaajien tarkoissa kuvauksissa, millainen heidän kotinsa on ja miten se on heille tunnelmallinen kokemus. Esimerkkinä on Suvin (anonyyminimi) kuvaus:

Saatan sytyttää kynttilän muistuttamaan itsessäni olevasta elämän liekistä. Saatan laittaa pehmeää musiikkia soimaan, joka inspiroi kevyttä, meditatiivista liikettä. Viihdyn lattiatasossa, sohvat ja tuolit ovat olohuoneessa vieraita varten.

Hahmotan kirjani etnografiseksi kuvaukseksi erityisherkkien elämästä. Jyväskylän yliopiston etnologian tieteenalalla etnografinen tutkimus määritellään tutkimusstrategiaksi, jonka tavoitteena on kuvata ja selittää ihmisten toimintaa heidän ympäristössään tai ryhmän jäsenten tulkintoja ja käsityksiä ympäristöstään ja toiminnastaan. Kirja ei ole tutkimus runsaasta vastausaineistosta huolimatta, mutta juuri tästä siinä on kysymys. Kuvataan erityisherkkien elämää ja heidän omia tulkintojaan ja käsityksiään vapaa-ajan toimintaympäristössään.

Luonnon keskeisyyttä erityisherkkien elämässä

Kirja kattaa teemallisesti laajasti erityisherkkien elämää. Jos haluan nostaa esille jonkin vastauksissa korostuvan sisällöllisen osa-alueen, niin se on kiistatta luonto. Luonto, erityisesti metsät ja vesistöjen rannat, mahdollistaa erityisherkkien palautumisen kuormituksistaan, rauhoittaa heidän mieltä ja kehoa sekä antaa piristystä ja moniaistillisia kokemuksia. Ei vain menemällä luontoon vaan todellakin olemalla siellä.

Luonto on minulle henkireikä. Luonto vastaanottaa minut aina, oli tilanne mikä tahansa. Luonto tarjoaa rauhaa ja visuaalista herkkua, jota on pakko saada säännöllisesti. Luonto jaksaa ihmetyttää ja ilahduttaa.  Susu (anonyyminimi)

Tämä luonnon keskeisyys kiteyttääkin kirjan ydinajatuksen. Nämä 25 erityisherkkää kyllä tietävät, millainen vapaa-aika on heille sitä parasta, miten he haluavat omaa arkeaan elää ja miten siinä toteutuvat omat hyvät valinnat ja sisällöt. Kuten kirjan lopussa kiteytän, tätä voi kutsua erityisherkkyystapaisuudeksi. Vastaajat ja ylipäätään erityisherkät ovat tietysti kukin omanlaisiaan, mutta jotakin samanlaisuutta voidaan hahmottaa heidän tavassaan elää ja olla.

Kirjan neljä juonta

Jokaisessa kirjassa oli se sitten kaunokirjallinen tai tietokirjallinen teos, on jokin ydinsanoma, kerronnallisuuden kaari ja juoni. Tämänkaltaisessa tietokirjassa aiheen ja sisältöjen rajaus tuottaa alun ja lopun ja sanottavan juoksutuksen. Vapaa-aika on selkeä juonellinen raaamitus rajaten esimerkiksi erityisherkkien työelämän kokemusten tarkastelun pois.

Maija Kipon maalaukset, kannen kuva ja yhdeksän teemallista ja kirjan tekstiin perustuvaa maalausta, muodostavat oman juonensa. Katsellessaan kirjaa lukija voi muodostaa näistä kuvista kokonaisuuden, mielikuvan ja kuvallisen tarinan erityisherkkien elämästä. Kuvat voivat antaa signaalin ja liittymäpinnan hänen oman erityisherkän elämänsä sisältöihin.

Kirkan kolmas juoni muodostuu pohdintakysymyksistä. Ne etenevät kirjan alusta loppuun kristallisoituen lopussa kunkin omien hyvän vapaa-ajan tunnusmerkkien aukikirjoittamiseen tai jollakin muulla tavalla ajatustensa ja tunteidensa ilmaisemisen kuten vaikkapa Maijan maalausten inspiroimana maalaamalla.

Kirjan alussa annan vinkin, että lukija voi halutessaan kirjoittaa päiväkirjan muotoon vastauksiaan näihin pohdintakysymyksiin. Näin voi syntyä neljäs juoni, kun lukijasta tulee toimija, oman elämänsä sanoittaja ja kirjailija.

Kiitollisuus

Kun kirja on maaliviivan ylittänyt, tunnen monenlaista kiitollisuutta. Kiitollisuus itseä kohtaan, omaan tekemiseen ja tuloksellisuuteen, josta myös kustantamo oli kiinnostunut. Kiitollisuus yhteistyöstä Maija Kipon kanssa. Sujuva ja synerginen prosessi. Kuin yhteinen seikkailu, joka kuitenkin eteni selkeästi ”step by step” polullamme harhailematta.

Kiitollisuus 25 vastaajaa kohtaan. Ilman heidän kirjoittamaa aineistoa kirja ei tietenkään olisi valmistunut. Nyt olen kirjan myynnin merkeissä konkreettisesti tavannut muutamia vastaajia heitä ennestään tuntematta. Kohtaaminen on ollut voimakas ja minulle vaikuttava. He ovat itse hyvin kiitollisia saadessaan olla omassa vastaajan roolissaan mukana kirjan toteutumissa. Nämä kohtaamiset ja toki myös kirjoitetut palautteet tuottavat jonkinlaisen henkisen kokemuksen, yhteisen kauniin energian toteutumisen.

Artikkelikuvan ottaja: Pirjo Salo