Onko Itä-Saksa olemassa ja miten sitä voisi ymmärtää?

Viimeisen puolen vuoden aikana olen käynyt kolme kertaa Saksassa. Jokaisen matkan aikana olen ollut muutamia päiviä Saksin osavaltiossa (Freistaat Sachsen). Muutamia päiviä Chemnitzissä, Leipzigissä ja Dresdenissä sekä lyhyemmän ajan Annaberg-Buchholzissa ja Limbach-Oberfrohnassa.

Maaliskuussa, viimeisen matkani aikana ja Dresdenin historiallisia kohteita ihastellessani ajatukseni virittäytyi pohtimaan, että tämä oli toisen maailmansodan jälkeen jälleenyhdistymiseen (Wiedervereinigung) saakka DDR, Saksan Demokraattinen tasavalta, Itä-Saksaksi kutsuttu. Mutta mikä tämä on nyt ja olenko juuri tällä hetkellä Itä-Saksassa? Pohdintaani vahvisti ystäväni viesti Hessenistä, jonne matkani suuntautui Dresdenin jälkeen. Hän kyseli, että ”oletko vielä Itä-Saksassa?”, suomeksi siis.

Saksan matkoilla vietän runsaasti aikaa kirjakaupoissa. Ne ovat viihtyisiä, tilavia ja kirjojen tarjonta runsas. Heti matkani alussa, Chemnitzissä huomioni kiinnittyi Jessy Wellmerin kirjaan ”Die neue Entfremdung. Warum Ost- und Westdeutschland auseinanderdriften und was wir dagegen tun können.” Kirja ei jättänyt minua rauhaan ja sitten viimeisessä kohteessani, Mannheimissa, sen ostin. Hänen kirjansa on kuin vastauksien tienviittoja Dresdenissä alkaneisiin pohdintoihini.

Itäisen Saksan aikajanalle asettumista

Chemnitzistä tein junamatkan läpi Erzgebirge vuoriston laaksojen ja pikkukaupunkien ihastuttavaan Annaberg-Buchholzin kaupunkiin. Siellä museoissa sain mielenkiintoista tietoa kaivostoiminnan merkityksestä alueella ja näin runsaasti puukäsitöiden ja -taiteen vaikuttavia esimerkkejä. Museoiden annin jälkeen kaupungin aukiolla tuntui kuin olisin maan aikajanalla. Sosialistinen DDR, vuosina 1949-1990, oli ollut yksi vaihe tuossa jatkumossa.

Mutta kuinka paljon tuo vaihe määrittää nykyaikaa: siellä asuvien identiteettiä ja yhtälailla myös länsisaksalaisten ajatuksia. Oleellista on myös se, mitä me vierailijoina koemme ja ajattelemme. Kaikki kolme matkaani ovat osin olleet työmatkoja ja olen tavannut ihmisiä, joiden kanssa minulla on ollut antoisia keskusteluja yhteisistä asioistamme. Useimmat heistä ovat syntyneet DDR:ssä, mutta en ole sitä ajatellut. He ovat olleet minulle saksalaisia, omassa kaupungissaan, mielenkiintoisia ihmisiä ja keskustelukumppaneita.

Jessy Wellmerin kirja aktivoi minua pohtimaan, voidaanko edes käyttää sellaista ilmaisua kuin Itä-Saksa? Onko ilmaisu epäkorrekti, koska ei ole olemassa DDR:ää, johon maantieteellinen rajaus kiinnittyi. Siihen kuuluneet osavaltiot - Brandenburg, Mecklenburg-Vorpommern, Sachsen, Sachsen-Anhalt ja Thüringen – muodostavat kuitenkin edelleen oman historiallisen kokonaisuutensa, jota ei voi poispyyhkäistä.

Itä-Saksan alue näyttäytyy median välittämänä meille suomalaisille usein kielteisessä valossa. Media vaikuttaa vielä merkittävämmin Saksassa sen lännessä asuvien tietoihin ja mielikuviin. Keskeisiä informaatiosisältöjä ovat esimerkiksi taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin jäljessä olo Saksan länsiosaan verrattuna. Kerrotaan myös, miten ihmiset ovat tyytymättömiä 34 vuoden jälkeen yhdentymisen tuloksiin. Tämä ilmenee demokratiakritiikkinä, joka kanavoituu äärioikeiston kannattamisena. Tällaisen median sisällön myötä, me täällä Suomessakin voimme kuitenkin unohtaa sen, että suurin osa ihmisistä ei kannata oikeistopopulistista Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) -puoluetta edellä mainituissa osavaltioissa.

Saksasta voi muodostua meille suomalaisille mielikuva varsin pirstaloituneesta maasta. On kuin kaksi eri todellisuutta, kaksi eri maata, jotka eivät kohtaa ja keskustele. Ääripäissä osa ihmisistä lännessä ihmettelee, että "mikä siellä Idässä oikein on vikana ja millaisia ne ihmiset siellä oikein ovat?”. Idässä on puolestaan vanhemmissa sukupolvissa heitä, jotka haikailevat DDR-aikakauteen tyyliin ”Uns ging es doch gut in Osten”. Eli meillä meni kuitenkin aika hyvin ja nyt lännen wessit kuvittelevat tietävänsä kaikki asiat paremmin, myös meidän asiamme.

Jessy Wellmer – käännesukupolveen kuuluva

On syytä esitellä kirjoitukseni virittäjä, Jessy Wellmer. Hän on vuonna 1979 syntynyt toimittaja, ajankohtais- ja urheiluohjelmien moderaattori, studiojuontaja. Hänen kotipaikkansa oli Güstrow, Mecklenburg-Vorpommernin osavaltiossa eli siis Itä-Saksassa. Opintojensa jälkeen Jessy Wellmer ei ole asunut Itä-Saksan alueella ja hänellä on länsisaksalainen aviomies. Hänen motiivinsa kirjoittaa kirja on edistää yhdentymistä ja ymmärrystä kahden Saksan ja ja niissä asuvien ihmisten välillä.

Saksalaisten sosiologien tulkinnan mukaisesti Jessy Wellmer on vuosien 1975–1985 välissä syntyneenä käännesukupolvea (Wendegeneration) eli hän oli vielä lapsi Berliinin muurin murtuessa. Sosialistisen kauden lapsuus oli hänelle hyvää ja turvallista aikaa. Jessy Wellmer nostaa esille sen, että joidenkin mielestä näin ei saisi ajatella ja muistella hyvää lapsuuttaan, kun myöhemmin tuon DDR:n ajan diktatuurin elementit ovat tulleet julki.

Jessy Wellmer mainitsee siitä, miten hänen sukupolvensa itäsaksalaiset ja nykyisin läntisissä osavaltioissa työtään tekevät voivat kokea tarvetta olla parempia kuin läntiset kollegansa. He ovat törmänneet eräänlaiseen työelämän lasikattoon. Jessyä itseään on auttanut hänen ylpeytensä, jota hän kutsuu itäylpeydeksi. Toisaalta heidän muuttaneiden haasteena on eräänlainen kaksoiselämä. Kun on jättänyt kotiseutunsa ja elää lännessä, on koko ajan jonkinlaisessa välitilassa.

Idän osavaltiot ovat selvästi muuttotappiollisia ja nykyisin vain 15 % väestöstä asuu Itä-Saksassa. Nuoret lähtevät opiskelemaan tai viimeistään valmistuttuaan he jättävät kotiseutunsa. Tämä tietysti vaikuttaa Itä-Saksan osavaltioiden ikärakenteeseen ja sen myötä myös yhteiskunnallisiin näkemyksiin ja poliittisiin valintoihin. Itä-Saksasta on muodostunut eräänlainen maan provinssi, syrjäseutu.

Muuttamiset Saksan osien välillä, myös lännestä itään, ovat edistäneet kohtaamisia ja ymmärryksen lisääntymistä. Läntisissä osavaltioissa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet itäosissa. Osa heistä voi olla sellaisia, jotka kertovat mielellään Ossi-vitsejä ilman siis mitään käytännön kokemuksia ja ihmisten kohtaamisia. Vastaavasti on heitä, jotka ovat lähteneet kuin uudelle työuralle Dresdeniin ja Leipzigiin. Heille muutos voi vaikuttaa jännittävältä ja erilaiselta.

Minä ja östliche Stimmung

Jessy Wellmer käyttää Itä-Saksan suuriin kaupunkeihin muuttaneiden ja sinne pysyvästi asettuneiden kohdalla ilmaisua ”östliche Stimmung”. He alkavat kokea erilaista tunnelmaa, myönteistä kotoisaa oloa uudella kotipaikkakunnallaan.

Mietin, että koinko itse jotakin tällaista tunnelmaa noiden kolmen matkani aikana. DDR:ssä en käynyt koskaan, joten minulla ei ole mitään Itä-Saksaan kohdistuvaa nostalgiaa, ostalgiaa. Nämä kolme viimeistä matkaani ovat olleet monipuolisesti työmatkoja, joten en ole myöskään ollut pelkkä Saksin osavaltiossa vieraileva turisti, vaikka toki myös sellaista ohjelmaa on päiviini sisältynyt.

Jotakin kiehtovaa siellä itselleni on. Esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2025 valmistautuvan Chemnitzin tekee kiinnostavaksi sen ulkoinen rosoisuus. Toinen kiinnostava elementti liittyy ihmisten käyttäytymiseen ja olemiseen. Jessy Wellmer kirjoittaa siitä, miten DDR-kaudelta on periytynyt sellaista keskustelukulttuurin ja small talkin pidättyvyyttä. Ehkä se sopii suomalaiselle ja kokemuksieni perusteella ihmiset ovat olleet kuitenkin helposti lähestyttävissä ja varsinaiseen asiaan on päästy sujuvasti.

Identiteetti ja tietoisuus

Saksan osien asetelman tekee mielenkiintoiseksi se, että kun on Itä-Saksa ja itäsaksalaiset (die Ossis), niin sen vastakohtana pitäisi olla Länsi-Saksa ja länsisaksalaiset (die Wessis).  Näin tietysti onkin, mutta Jessy Wellmer kuitenkin epäilee tällaisen yhdistävän identiteetin olemassaoloa lännessä. Sen mukaanhan vaikkapa pohjoisen flensburgilaiset ja etelän swaabit kokisivat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yhteisen DDR-kauden myötä on ymmärrettävää, että se on ihmisiä yhdistävää itäidentiteettiä. Kuitenkin tuo identiteettiä vaihtelee sukupolvien välillä ja myös sukupolvien sisällä. Esimerkiksi Jenny Wellmerin käännesukupolveen kuuluvista osa on elämäänsä tyytyväisiä ja menestyneitä, mutta toisaalta on kotiseuduilleen jääneitä, työttömyyttä ja muita ongelmia kokeneita ja epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta tuntevia. Vastaavasti esimerkiksi hänen poikansa ei koe DDR:n historiallista aikakautta ja jälleenyhdentymistä mitenkään merkittävänä asiana elämässään.

Jessy Wellmer kirjoittaa vahvasta itsetunnosta (Selbtsbewusstsein). Sen elementit kumpuavat esimerkiksi juuri vuosien 1989–1990 tapahtumista ja sosialismin kumoamisesta verettömällä vallankumouksella.  Tällaisen itsetunnon kohentumiseen vaikuttavat keskustelut ja pohdinnat sekä oman että vanhemmat sukupolven kanssa. Jessy Wellmer tuo kirjassaan lukuisia kertoja esille sen, miten hän on käynyt DDR-asioita läpi omien vanhempiensa ja samanikäisten ystäviensä kanssa. Omalla kohdalla Jessy Wellmer painottaa emansipaatioprosessia, joka on yritys luoda itsenäinen kuva maasta, jonka perintöä he kaikki kuitenkin kantavat.

Mutta monille jo aikuisina DDR-vaihetta eläneille asiat ovat saattaneet jäädä pohtimatta. Asiat, ilmiöt ja kokemukset ovat kipeitä, osin tabuja. Osalla, vanhemmilla ja myös nuoremmilla, itsetietoisuus kumpuaa vastakkainasettelusta suhteessa länteen. Se kuin jatkuva komparatiivi: me olemme enemmän, parempia, tiedämme ja ymmärrämme enemmän kuin nuo wessit.

Jessy Wellmer kirjoittaa nuoremmasta itäsaksalaisesta sukupolvesta, erityisesti nuorista naisista, joilla on vahvaa itsetuntoa. On ”cool” tulla idästä. Esimerkkinä hän mainitsee chemnitziläisen nuorten naisten bändin ”Blond”, johon kuuluvat Lotta ja Nina Kummer sekä Johann Bonitz. Kun he aloittavat klubeilla ja festivaaleilla keikkansa, joista useat ovat Länsi-Saksan alueella, he sanovat: ”Wir sind Blond und kommen aus Chemnitz!”.

Erzgebirgen vuoristosta näkee kauemmas

Kesäkuussa suuntaan Saksaan ja ensimmäiset päivät vietän juuri Saksin alueella. Majoitun Chemnitziin ja sieltä suuntaan Erzgebirgen vuoristoon vaeltelemaan. Jessy Wellmer käyttää kirjansa lopussa ilmaisua ”Anerkunnung der Lebensleistung”. Kääntäisin sen jonkinlaiseksi elämäntehtävän hyväksymiseksi ja kunnioittamiseksi. Ehkä vuoriston laelta voin nähdä tuon toteutuneen yhteiskunnallisen muutoksen etäältä, laajemmassa perspektiivissä. Ja arvostaa kansaa ja sen ihmisiä asuvatpa he sitten missä tahansa Saksanmaalla.

Artikkelikuva: Erzgebirge vuoristo Annaberg-Buchholzista kuvattuna.