Ortodoksisuutta ja henkisyyttä: Eeva-Kaisa Rönkä

Tämän viikon blogivieraani on Eeva-Kaisa Rönkä. Kotoisin hän on Kuopiosta ja viimeiset 15 vuotta hän on asunut Helsingissä. Eeva-Kaisa opiskeli  Oslossa, Norjan Musiikkikorkeakoulussa musiikin maisteriksi. Valmistettuaan hän työskenteli useita vuosia orkesterimuusikkona.

Kroppa ei enää kestänyt soittamista ja jouduin lopettamaan muusikon uran vuonna 2018. Se oli iso ja raskas elämänmuutos ja pakotti pysähtymään.

Psyykkisen ja fyysisen toipumisprosessin myötä Eeva-Kaisa alkoi näkemään tilanteessaan myös hyviä puolia. Arki kahden pienen lapsen äitinä ja oboistina oli ollut liian raskasta ja pakollinen elämänmuutos toi helpotusta. Nykyään Eeva-Kaisa iloitsee, kun saa keskittyä lapsiin eikä hänen päivänsä ole niin kiireisiä.

Eeva-Kaisa on opiskellut rentoutusohjaajaksi. Hän tekee vapaaehtoistyötä HSP Suomi ry:ssä ja luennoi erityisherkkyydestä.

Tiedon jakaminen asiasta on tärkeää, koska monien jaksaminen on nykypäivänä koetuksella. Omassa tekemisessäni herkkyyden huomioiminen on välttämätöntä, muuten kuormitun liikaa.

Tervetuloa Eeva-Kaisa 

Millainen on ollut hengellinen ja henkinen kehityksesi elämäsi aikana?

• Vaikka perheemme oli luterilainen, kävimme kotimme vieressä olevassa ortodoksissa kirkossa palveluksissa. Teimme matkoja entiseen Neuvostoliittoon, jossa vierailimme kirkoissa ja luostareissa. Kokemukset olivat pienelle tytölle voimakkaita ja aavistin, että jossain vaiheessa tulisin liittymään ortodoksiseen kirkkoon. Koin löytäneeni hengellisen kotini. Paikan, jossa oma hengellisyyteni saa olla juuri sellainen kuin se on.
• Minua kiinnostaa myös kirkon ulkopuolella oleva uushenkisyys. Terveydellisten haasteiden ja elämänmuutoksen myötä olen perehtynyt vaihtoehtohoitoihin. Tarvitsen oman sisimmän tutkimista ja kehon kuuntelua. Meditoin, luen henkistä kirjallisuutta ja teen erilaisia rentouttavia harjoituksia. Vaikka harjoitusten tarkoitus on saada mieltä ja hermostoa rauhoittumaan, koen ne myös henkisinä harjoituksina. Hiljaisuudessa on suuri voima. Ortodoksinen kirkko on edelleen hengellinen kotini ja antaa raamit omalle etsinnälleni.

Millaisia vaiheita tähän kehitykseen on liittynyt?

• Liityin ortodoksiseen kirkkoon kolmekymppisenä. Elämässäni oli ihmissuhdedraamaa ja työt veivät milloin minnekin päin Suomea. Kaipasin turvallisuutta ja pysyvyyttä. En halunnut enää olla vain ortodoksisessa kirkossa vieraana, halusin saada osallistua ehtoolliseen ja olla kirkon jäsen.
• Soitin ortodoksiseen seurakuntaan ja sovin keskustelun tulevan rippi-isäni kanssa. Nuo keskustelut jatkuivat kuukausittain lähes vuoden ajan. Luin ortodoksista kirjallisuutta ja kävin palveluksissa. Minulle oli tärkeää, että sain keskustella myös epäilyksistäni ja ristiriidoista kirkkoa ja uskontoa kohtaan. Lopulta kysyin, olisiko minun jo mahdollista liittyä kirkkoon. Rippi-isäni vastasi että tottakai, hän oli vain odottanut että otan asian itse puheeksi! Olen onnellinen päätöksestä, enkä ole kyseenalaistanut sitä missään vaiheessa.

Mitä ortodoksisuus merkitsee sinulle nykyisin? Mikä siinä puhuttaa ja elähdyttää sinua?

• Ortodoksisuus on tärkeä osa elämääni, se tuo turvallisuutta, lohtua ja kauneutta. Kirkkosalien, ikonien, kuorolaulun ja suitsukkeiden tuoma tunnelma koskettaa. Kun astun sisälle kirkkoon, aistin pyhyyden. Kotona olevat ikonit ja ortodoksisen kirkkomusiikin kuuntelu ovat tärkeitä silloinkin kun kirkossa käyminen jää vähemmälle.
• Ortodoksisuus tuo hengellisyyden käsin kosketeltaviksi: ristinmerkin tekeminen, kumartuminen, ikonien ja ristin suuteleminen, öljyllä voitelu ja pyhitetyn veden käyttö. Ortodoksisuudessa viehättää myös sen pysyvyys. Palvelukset toimitetaan tutun kaavan mukaan. Lauluihin ja rukouksiin on helppo keskittyä, kun ne ovat tuttuja. Vaikka on asialla toinenkin puoli - ortodoksisen kirkon suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin ei ole muuttunut. Olen kuitenkin hyväksynyt sen,  että olen asiasta eri mieltä.
• Lasten myötä hengellisyys on laajentunut koko perheen asiaksi. Vaikka puolisoni ei ole ortodoksi, hän osallistuu mielellään palveluksiin. Kirkon toimitukset, kuten kodin ja mökin siunaaminen, lasten nimenanto, kaste ja kirkottaminen ovat olleet ikimuistoisia tapahtumia. Ne poikkeavat luterilaisista toimituksista. Esimerkiksi nimenanto tapahtuu jo ennen kastetta ja se toimitetaan useimmiten kotona. Kirkottamisessa pappi kantaa lasta jumalanpalveluksen aikana, tekee hänellä ristinmerkin ja lausuu rukouksen lapsen kirkollisen elämän alkamisesta. Kirkko tuo minulle vahvoja yhteisöllisyyden kokemuksia.

Käyt Valamon luostarissa Heinävedellä. Millainen kokemus siellä olo on?

• Valamon luostari on ollut minulle rakas paikka nuoresta saakka. Oleminen siellä on yksinkertaista: käyn palveluksissa, luen kirjoja, ulkoilen ja keitän teetä huoneessani. Nautin siitä valtavasti.
• Ihmiset tulevat luostariin hiljentymään ja rukoilemaan ja sen voi aistia paikan ilmapiirissä. Vanhan vierasmajan tunnelma on rauhoittava. Palaan sinne ajatuksissani aina kun haluan kuvitella itseni hyvään ja turvalliseen paikkaan.
• Toinen mieluinen paikka on Helsingissä sijaitseva Kulttuurikeskus Sofia. Se tarjoaa myös upeat puitteet hiljentymiseen.

Uskontoihin liitetään pyhyyden kokeminen. Mitä se sinun kohdalla tarkoittaa?

• Voin kokea pyhyyden tunnetta oikeastaan missä vain: luonnossa, taiteen äärellä, ihmisten seurassa. Kokemusta on vaikea kuvailla. Kun mieli on läsnä, arkisetkin tilanteet ja kokemukset voi tuntua pyhille. Niissä hetkissä mieli ei kaipaa selitystä, elämä on tässä ja nyt, hauraana ja kauniina.

Miten erityisherkkyytesi liittyy ja vaikuttaa henkisyyteesi?

• Tutkija Elaine Aron on sanonut, että erityisherkille henkisyys ja hengellisyys ovat usein tärkeitä. Tunnistan sen itsestäni.
• Se, että minua kiehtoo Valamon kaltaiset paikat, liittyy hengellisen kaipuun lisäksi herkkyyden tuomaan tarpeeseen saada omaa aikaa ja hiljentyä. Uskon että ortodoksisen kirkon esteettisyys vaikuttaa herkkään erityisen vahvasti.
• Erityisherkkänä aistin voimakkaasti ympäristön tunnelmat. Ehkä erityisherkkyys on myös herkkyyttä sille, mikä ei ole näkyvää.

Nykyisin on tarjolla vanhojen uskontojen ohella monenlaisia henkisiä suuntauksia ja virikkeitä. Miltä aikamme sinusta näyttää: meillä on tarve, etsimme suuntaa, mutta olemmeko yksin ja hukassa?

• Mielestäni on hienoa, että materialistisen elämän rinnalle kaivataan henkisyyttä. Käydessäni pari vuotta sitten "Minä olen" -hyvinvointimessuilla, olin yllättynyt tarjonnan määrästä. Lintulan Luostarin oma pieni koju kaiken muun tarjonnan keskellä kosketti. Hengellisyys ja henkisyys eivät myöskään omassa elämässäni sulje toisiaan pois.

Paljon kiitoksia pysähdyttävästä haastattelusta Eeva-Kaisa.

Kuva Eeva-Kaisa Röngästä: Elina Julin