Blogin vieraspöytä: Enja Kanervavuori

Olen saanut blogivieraakseni tamperelaisen Enja Kanervavuoren. Hän on tehnyt Tampereen ammattikorkeakoulun Media-alan tutkinto-ohjelmassa (Luova sisällöntuotanto) opinnäytetyön "Erityisherkkä mediasisällön kuluttajana".

Enja on valmistumassa media-alan opinnoistaan jouluun mennessä käsikirjoituksen ja tuottamisen ammattilaiseksi. Enja on kasvanut Turun seudulla nelihenkisessä perheessä ja hänen lapsuuden harrastuksia olivat partio ja erilaiset tanssilajit. Nuorena hän teki myös paljon ryhmänohjausta esimerkiksi kansantanssiohjaajana sekä partiojohtajana.

Kun Enja aloitti opinnot Tampereella, viikoittainen harrastustoiminta on jäänyt vähemmälle. Hänen vapaa-aikansa kuluu elokuvien, sarjojen tai striimien seuraamiseen. Myös lukeminen ja piirtäminen ovat Enjan harrastuksia. Suuri osa hänen elämäänsä ovat myös kaverit ja suku.

Tervetuloa Enja

Miksi media-alan opinnot alkoivat sinua alun perin kiinnostaa?

  • Kiinnostuin media-alasta syvien mediasisältöjen katselukokemusteni vuoksi. Erityisesti tietyt teokset, kuten Ron Howardin Angels & Demons-elokuva, Julie Andemin nuortensarja SKAM ja BBC:n Sherlock ovat olleet vaikuttavia. Perehdyin katsomiini teoksiin aina syvemmin esimerkiksi katsomalla Behind The Scenes-videoita elokuvien ja sarjojen tuotannoista. Piirtotaustani vuoksi mietin aluksi graafiseen suunnitteluun erikoistumista, mutta lopulta tarinankerronta kiinnosti minua kaikkein eniten. Halu saada syviä tuntemuksia aikaan muissa omilla kirjoituksillani tuntui hyvältä tavoitteelta.

Millainen erityisherkkä itse olet? 

  • Kuvailisin itseäni tunteelliseksi erityisherkäksi. Tunnetilaani vaikuttavat ympäristö ja ympärilläni olevat ihmiset. Saatan jäädä ylianalysoimaan sosiaalisten tilanteiden nyansseja ja rasitun muiden tunteiden sekä ajatusten arvailusta. Siksi suosin suoraa kommunikointia.
  • Ympäristö vaikuttaa olotilaani huomattavasti. Ahdistun ja ärryn kuumuudesta ja kirkkaiden valojen sijaan pyrin käyttämään kotonani pehmeitä valoja. Lähiaikoina olen ymmärtänyt paremmin myös palautumisen tarpeeni.

Mikä innosti sinua tekemään erityisherkkyysaiheesta opinnäytetyön ja tutkia erityisherkkiä mediasisällön kuluttajina?

  • Päätin opinnäytetyöni aiheen, ennen kuin edes tiesin varmasti, olenko itse erityisherkkä. En siedä hyvin väkivaltaista tai psykologisesti ahdistavaa sisältöä ja halusin selvittää, miten muut herkät kokevat kuluttamaansa mediaa. Perehtyessäni aikaisempiin HSP (Highly sensitive personality) tutkimuksiin huomasin, että tutkimuksia erityisherkkien mediasuhteeseen liittyen oli hyvin vähän, vaikka yksi Elaine Aronin erityisherkkyystestin väitteistä liittyy nimenomaan väkivaltaisten mediasisältöjen välttämiseen. Opinnäytetyöni oli siis myös tapa ymmärtää omaa herkkyyttäni.
  • Pohjustin työni oletukseen: koska erityisherkät käsittelevät syvällisesti aistitietoa ja mediasisällöt tehdään vaikuttamaan aisteihin, on vain luonnollista, että erityisherkkä kokisi mediasisältöjä keskivertokuluttajaa syvemmin. Halusin todentaa oletuksen haastattelujen avulla ja selvittää, millaisia nämä syvälliset kokemukset ovat. Lisäksi tutkin millaiset sisällöt saavat aikaan tällaisia kokemuksia.

Millaisia tuloksia sait eli millaisia mediasisällön kuluttajia haastattelemasi erityisherkät ovat?

  • Haastattelin neljää erityisherkkää henkilöä mediankulutustottumuksistaan. Vain yhdelle näistä neljästä Elaine Aronin erityisherkkyystestin väite: ”I make a point to avoid violent movies and TV shows” ei pitänyt yksiselitteisesti paikkaansa. Hän esimerkiksi kertoi toisinaan nauttivansa kauhuelokuvista. Suuri osa haastateltavista kertoi välttävänsä itselleen sopimattomia sisältöjä ja toisaalta voimaantuvansa toisista sisällöistä.
  • Haastatteluotanta tutkimuksessa on niin pieni, että on tilastollisesti vaikeaa sanoa minkälainen sisältö aiheuttaa kaikkein eniten negatiivisia tuntemuksia tai mikä positiivisia. Mikäli sisältö on katsojalle itselleen mukavaa, voidaan ajatella sen olevan palauttavaa. Huomattavaa on, että kaikki haastateltavista olivat lopettaneet uutisten katsomisen suojatakseen itseään.

 

Millaisia johtopäätöksiä voidaan opinnäytetyösi perusteella tehdä eli millä tavoin erityisherkät tulisi huomioida mediasisällön tuotannossa ja sen vastaanotossa?

  • Mielenkiintoista on, että viidesosan väestöstä ollessa erityisherkkiä katsojia, on selvää, että sisältöä kannattaisi tehdä myös herkille katsojille. Erityisesti markkinoinnin kannalta voisi olla järkevää mainostaa sisältöä erityisherkän mielessä pitäen ja vähentää aistiärsykkeitä. Asiantuntijoiden ja testiyleisöjen käyttäminen sisällöntestauksessa voisi olla konkreettinen keino ottaa huomioon herkkä sisällönkuluttaja. Loppujen lopuksi sisällöntekijällä on suurin valta vaikutta siihen, millaista sisältöä tuotetaan ja siksi on onni, että erityisherkillä on taipumus päätyä taidealoille.
  • Toisaalta jokainen on yksilöllinen mediankuluttaja, joten paras tapa suojata itseä liikakuormitukselta on opetella tuntemaan omat rajat ja kuluttaa sisältöä itselle sopivalla tavalla. Tiettyjen sisältöjen välttäminen myöhäisinä kellonaikoina, traileriin tai sisältövaroituksiin tutustuminen ennen katselua ja taukojen pitäminen epämiellyttävää sisältöä kuluttaessa voi auttaa vähentämään negatiivisia kokemuksia.

Mitä muuta haluaisit nostaa esille opinnäytetyösi pohjalta? 

  • Opinnäytetyössäni selvitin, miten sisältövaroituksia asetetaan. Mielestäni on mielenkiintoista, että kuka tahansa voi lähettää KAVI:lle (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) sisältövaroituksesta palautetta, mikä hyvin perusteltuna saattaa vaikuttaa varoituksen muuttamiseen.

Millaisia ammatillisia haaveita ja tavoitteita sinulla on media-alan ammattilaisena?

  • Tulevaisuudessa haluan työskennellä media-alalla erilaisissa tehtävissä. Vaikka valmistun käsikirjoittajaksi, harjoitteluni lavastuksen parissa sai minut innostumaan entistä enemmän työnkuvista, joissa pääsee käyttämään luovuuden lisäksi myös käsiä. Sisällön kirjoittaminen nuorille ja nuorille aikuisille tuntuu tällä hetkellä omalta jutulta. Haluaisin kirjoittaa sisältöä, joka auttaa löytämään oman identiteetin ja inspiroi. Unelma olisi päästä käsikirjoittamaan omaa alkuperäisideaa, joka löytäisi tiensä valkokankaille. Toistaiseksi se tuntuu vielä kaukaiselta, mutta pitää uskaltaa tavoitella korkealle. Lisäksi pyrin olemaan eettinen tekijä. Haluan, että työssäni ja työskentelyssäni näkyy vahvasti arvoni.

Kiitos Enja mielenkiintoisesta haastattelusta ja onnittelut tärkeästä opinnäytetyöstäsi!