Itä-Saksa selvästi kiinnostaa minua. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen ollut useita kertoja Itä-Saksan alueella. Toukokuussa Berliinissä ollessani vietin päivän Brandenburgin osavaltioon kuuluvassa Potsdamissa. Kaikki muut matkani ovat suuntautuneet Saksiin (Sachsen). Tutuksi ovat tulleet sen suurimmat kaupungit eli Chemnitz, Dresden, Leipzig ja Zwickau. Erzgebirge-vaellusteni ja vuosi sitten toteutuneen Sächsischer Jakobsweg-vaelluksen myötä olen myös viettänyt lyhyempiä aikoja muutamissa pikkukaupungeissa. Lisäksi schlager-kirjaprojektini kuluessa konserteissa käynneistä suurin osa oli juuri Saksin kaupungeissa.

Tietoisesti en ole hakeutunut Saksin alueelle ja sen kaupunkeihin, mutta käynnit ovat lisänneet tarvettani pysähtyä hetkiin ja paikkoihin sekä kokea arkisempaa elämää. Samalla olen alkanut pohtia näiden alueiden kehitystä, muutosta ja haasteita Saksojen yhdistymisestä alkaen. Pari vuotta sitten kiinnostuin Jessy Wellmerin kirjasta Die neue Entfremdung. Warum Ost-und Westdeutschland auseinanderdriften und was wir dagegen tun können ja kirjoitin kirjan inspriroimana blogitekstin.

Kun kysyin tuolloin ”onko Itä-Saksa olemassa”, niin nyt en enää aseta tuota kysymystä vaan pitäydyn vain jatko-osaan eli "voiko Itä-Saksaa ymmärtää?" Me saamme Suomessa rajallisesti median välittämää tietoa kyseisestä aluekokonaisuudesta. Kun media uutisoi jotakin Itä-Saksasta, se liittyy usein AfD-puolueen ja laitaoikeiston suosion nousuun. Tästä esimerkkinä olivat alkusyksyn vaalitulokset Saksi-Anhaltin ja Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltioissa. Laitaoikeiston menestyksen yhteydessä media saattaa viitata Itä-Saksan taloudelliseen jälkeenjääneisyyteen verrattuna läntiseen Saksaan ja erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Voisimmeko siis jotenkin ymmärtää Itä-Saksaa ja mitä kaikkea siellä on tapahtunut sitten vuoden 1989 Berliinin muurin murtumisen jälkeen? Näihin pohdintoihin minua inspiroi Jana Henselin uusi kirja.

Jana Hensel

Vuonna 1976 Leipzigissä syntynyt Jana Hensel kohosi kuuluisuuteen vuonna 2002 julkaistulla Zonenkinder kirjallaan (suomennettuna Zonenkinder – eilisen aatteen lapset, 2002). Kirja oli omaelämänkerrallinen, kuvaten yhteiskunnallisia muutoksia Jana Henselin lapsuuden ja nuoruuden kokemusten pohjalta ja sitä, miten hän oli kokenut elämänsä Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Zonenkinder on ennen kaikkea identiteettikertomus siitä, miten Jana Hensel asettui uuteen Saksojen yhdistymisen ja sosialistisen järjestelmän loppumisen arjen todellisuuteen ja ristiriitaisuuteen menneen ja uuden suhteessa.

Jana Henselin tänä vuonna julkaistun kirjan Es war einmal ein Land. Warum sich der Osten von der Demokratie verabschiedet ensimmäinen lause kuuluu seuraavasti: "tämä on kirja, jota en olisi halunnut koskaan kirjoittaa". Kirjan ydinsanoma ja Jana Henselin lähtökohta sen kirjoittamiseen on menetetty unelma demokratian toteutumisesta Itä-Saksan alueella. Eli kirjan juonena on pohdinta siitä, että ”miten tässä niin kävi”, että kaikki hyvä ei toteutunut ja samalla luottamus demokratiaan alkoi rapautua. Jana Hensel ei kuitenkaan halua luopua toiveestaan, ja kirjaa voikin lukea demokratian puolustuksena ja optimismina.

Unelman mureneminen

Kun Saksat yhdistyivät, Itä-Saksan puolella suurimmalla osalla oli varmasti aitoa toivetta siitä, että kaikki muuttuu paremmaksi toisaalta elintason nousuna ja toisaalta demokratian ja kansalaisvapauksien toteutumisena. Jälkimmäiset tavoitteet tietysti toteutuvat, mutta muuten realismi iski kasvoille nopeasti, kun esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua työttömänä oli kolme miljoonaa itäsaksalaista. Työttömyys olikin muutoksen pysyvä seuraus, kun 1990-luvun lopulla lähes joka viides työikäisistä oli työttömänä. Toinen pysyvä ilmiö oli ja on matalapalkkaisuus, eli yhdentyminen ei tuonut oleellista elintason nousua ainakaan tasapuolisesti. Jana Henselin mainitseman arvion mukaan, itäksalaisten keskimääräinen ansiotaso on edelleen kolmanneksen alempi kuin lännessä.

Liittokansleri SPD:n Gerhard Schröderin hallituksen toimeenpanemat Harz-reformit (2002–2005) aiheuttivat juuri Itä-Saksassa tuloerojen kasvua ja matalapalkkatyösuhteiden lisääntymistä. Tyytymättömyys näitä muutoksia kohtaan johti vuonna 2004 mielenosoituksiin, joihin osallistuneiden määrä oli Itä-Saksan kaupungeissa (esimerkiksi Magdeburgissa 15 000 ja Leipzigissä 10 000) selvästi suurempaa kuin lännessä.

Jana Hensel tuo esille, miten tuohon saakka itäsaksalaiset orientoituivat kannattamaan vasemmistoa eli sekä sosialidemokraatteja (SPD) että sosialismin raunioille syntynyttä vasemmistopuolue PSD:tä (Partei des Demokratischen Sozialismus). Tyytymättömyydestä ja mielenilmaisuista huolimatta vasemmisto menestyi vielä vuoden 2005 vaaleissa hyvin. Kritiikki yhdentymisen vaikutuksia kohtaan alkoi kuitenkin kasvaa ja SPD:n kannatus romahti vuosikymmenen loppupuolella. Unelma paremmasta elämästä alkoi osoittautua illuusioksi. Jana Hensel painottaakin sitä, miten juuri noina vuosina alkoi itäsaksalaisten hyvästijättö demokratialle. Poliittinen järjestelmä ei enää ollut luottamuksenarvoinen, legitiimi. Tämä näkyi äänestysaktiivisuuden laskuna.

Angela Merkel mutta muuten johtajat lännestä

Kun kristillisdemokraattisen puolueen, CDU:n Angela Merkelin liittokanslerius alkoi vuonna 2005, häneen asetettiin suuria toiveita itäsaksalaisen taustansa johdosta. Hän oli kuitenkin poikkeus itäsaksalaisena erilaisissa saksalaisen yhteiskunnan merkittävimmissä tehtävissä. Esimerkiksi Angela Merkelin ensimmäisessä hallituksessa ei ollut yhtään ministeriä Itä-Saksan osavaltioista, ja seuraavissa hallituksissa oli vain yksittäisiä Itä-Saksa-taustaisia ministereitä.

Yhteiskunnalliset johtotehtävät, oli sitten kyseessä politiikasta, talouselämästä, mediasta tai yliopistomaailmasta, olivat sementoituneet länsisaksalaisille. Jana Henselin ohella myös Jessy Welmer kiinnitti kirjassaan tähän lasikattoon huomiota. Tällainen johtajuusvaje oli yksi vahvistus siihen, että itäsaksalaiset kokivat olevansa omassa maassaan toisen luokan kansalaisia eli aina huonompia kuin wessit. Vuosien kuluessa aktivoitui myös kysymys siitä, miksi muutos parempaan on kestänyt niin kauan. Angela Merkelin liittokanslerius oli kuitenkin myönteinen signaali monille itäsaksalaisille. Ehkä ainakin heille, joilla alkoi mennä kohtuullisen hyvin. Hänestä tuli myös monille esikuva, kuten Jana Henselillekin.

AfD:n nousu ja pikkukaupunkiyhteiskunta

Viime vuosien kuluessa AfD:n (Alternative für Deutschland) on saanut koko ajan enemmän kannatusta vaaleissa ja siihen liittyy laitaoikeiston sisällöllinen ja toiminnallinen nousu. Puolue on alkanut menestyä  myös läntisen Saksan osavaltioissa, mutta kannatuslukemat ovat selkeästi korkeammat Itä-Saksassa.

AfD perustettiin vuonna 2013 ja tuolloin vuodenvaihteessa 2014/2015 alkoi ilmetä oikeistolaista liikehdintää. Käyttövoimana oli Jana Henselin mukaan Harz-reformien kielteiset vaikutukset ja Gerhard Schröderin epäonnistuminen itäsaksalaisten silmissä. Akuutti kipinä oli islamismin ja maahanmuuton vastustaminen, joka ilmeni Pegida (Patriotische Europäer gegen die Islamisierung des Abendlandes) -liikkeessä ja sen mielenosoituksissa. Vuoden 2015 pakolaiskriisi merkitsi 900 000 pakolaisen saapumista Saksaan, josta kehkeytyi protestoinnin keskeinen syy ja sisältö.

Jana Hensel kuvaa sitä, miten Itä-Saksa on politisoitunut yhteiskunta, enemmän kuin länsi. Itäsaksalaiset reagoivat erilaisiin ongelmiin ja kriiseihin nopeammin ja kiivaammin muodostaen kärjekkäitä mielipiteitä. Edellä kuvatut ilmiöt ja trendit vuodesta 1989 lähtien ovat merkinneet yhteiskunnallisten ongelmien ja haasteiden konkretisoitumista itäsaksalaisten arjessa. Työttömyys on pysyvää ja muualle muutto eli Länsi-Saksan kaupunkeihin on ollut monelle konkreettinen ratkaisu. Kaikki eivät ole kuitenkaan löytäneet onnea ja hyvinvointia, ja he ovat katkeroituneina palanneet kotiseuduilleen.

Kun vuosi sitten vaelsin Erzgebirgen ja Vogtlandin maisemissa, majoituin muun muassa Lengenfeldin, Falkensteinin (kuva) ja Oelsnitzin kaupungeissa. Viihdyin näissä idyllisissä pikkukaupungeissa, mutta ne olivat jotenkin tyhjiä. Vähän kahviloita ja ruokapaikkoja, ja huolimatta viikonlopusta ihmisiä ei juuri näkynyt. Ikään kuin elämä olisi niistä kaikonnut.

Jana Hensel käyttää ilmaisua ”Kleinstadtgesellschaft”, eli Itä-Saksa on pienten kaupunkien yhteiskunta. Kaupungeissa puhumattakaan maaseudulla ilmenee myös hänen kutsumansa ”demografinen talvi”, eli väestön ikärakenne painottuu koko ajan enemmän vanhempiin ikäluokkiin. Nuorempia ikäryhmiä edustavat silloin silmiinpistävästi maahanmuuttajat. Jana Hensel mainitsee esimerkkinä Eisenachin kaupungin Thüringenin osavaltiossa, jonka 40 000 asukkaasta maahanmuuttaneiden osuus on kohonnut kymmenessä vuodessa 1,4 prosentista 15,4 prosenttiin.

Saadakseen kannatusta AfD tarvitsee kriisejä. Ja edellä kuvatusti Itä-Saksa on niitä täynnä. Venäjän hyökkäyssota ja Saksan aseellinen tuki Ukrainalle merkitsivät uutta poliittista jakolinjaa. Ostsee-Zeitungin viime vuoden alussa toteuttaman kyselyn mukaan 54 prosenttia Mecklenburg-Vorpommerissa asuvista vastusti sotilaallista tukea. Vastaajilta kysyttiin myös sitä, mikä puolue on parhaiten määritellyt linjansa sotaa ja tukea kohtaan. AfD:n linja miellytti 21,5 prosenttia vastaajista, ja muut puolueet jäivät selvästi sen jälkeen. (Kuva: Chemnitz 3/2024 Ukrainan aseellisen tukemisen vastainen mielenosoitus).

Carlotta Böttcher ja René Pfister käsittelevät Der Spiegel -lehden artikkelissaan (40/2026) nuorten miesten suuntautumista poliittiseen oikeistoon ja naisten vastaavasti poliittiseen vasemmistoon. Tämä useissa länsimaissa ilmenevä jakolinja on konkretisoitunut erityisen selvästi Itä-Saksassa. Kärjistetysti voi sanoa, että yhdentymisen jälkeen naiset lähtivät länteen ja miehet jäivät, sillä 1990-luvulla tämä muuttoliike oli naisten kohdalla kolminkertainen verrattuna miehiin. Naiset löysivät paikkansa, mutta monet Länsi-Saksaan muuttaneet miehet palasivat kotiseuduilleen osin turhautuneina. Sukupuolten välisiin eroihin liittyy myös naisten korkeampi koulutustaso. Carlotta Böttcherin ja René Pfisterin mukaan juuri 40–50-vuotiaat miehet muodostavat AfD:n ydinkannattajaryhmän. He ovat löytäneet puolueesta katkeruutensa ja kapinansa poliittisen kodin.

Palomuuria vai ei?

Jana Hensel on haastatellut kirjaansa varten Itä-Saksan osavaltioissa poliittisissa johtotehtävissä toimivia eri puolueiden henkilöitä. Yksi haastatelluista on PDS ja Die Linke-taustainen Katja Wolf. Hän liittyi kuitenkin kuten moni muu vasemmisto-orientoitunut Itä-Saksassa Die Linkestä irtautuneeseen vasemmistopopulistiseen Bündnis Sahra Wagenknecht (BSW)-puolueeseen. Nimensä mukaisesti tämä puolue on personoitunut johtajaansa Sahra Wagenknechtiin. Vaikka puolue ei vuoden 2025 liittopäivävaaleissa ylittänyt viiden prosentin äänikynnystä, sillä on ollut merkittävää kannatusta juuri Itä-Saksan osavaltioissa. Kun AfD:n kohdalla ilmenee palomuuri eli muut puolueet eristävät sen vallankäyttöelinten ulkopuolelle, BSW oli Thüringenissä mukana osavaltion hallituskoalitiossa CDU:n ja SPD:n kanssa. Hyvin ristiriitainen puoluejohtaja Sahra Wagenknecht vaati irtaantumista tästä yhteistyöstä. Tämän johdosta puolue jakautui, kun yhteistyötä kannattavat perustivat oman puolueensa, Thüringen gerecht. 50-vuotiaan Katja Wolfin puoluepolku on kulkenut tähän ryhmään PDS:n, Die Linken ja BSW:n kautta.

Sachsen-Anhaltin vaalien jälkeen nyt lokakuussa BSW asettui vaa'ankieliasemassaan tukemaan AfD:n ehdokasta Tobias Rauschia osavaltion parlamentin puheenjohtajaksi. Näin palomuuri murtui, kun laitaoikeisto ja -vasemmisto löysivät toisensa. (Der Spiegel 42/2026.) Nämä tapahtumat Thüringenissä ja Sachsen-Anhaltissa kertovat siitä, miten epävakaa ja hauras Itä-Saksan poliittinen elämä on. Jana Hensel suhtautuu hyvin kriittisesti palomuuri-strategiaan eli AfD:n eliminointiin valtarakenteiden ulkopuolelle. Kuitenkin ongelmana on puolueen demokratian ja vakiintuneen poliittisen toiminnan vastainen tuhoava linja.

Mihin Jana Hensel sitten päätyy kirjassaan? Tietysti demokratian puolustukseen ja sen edistämiseen jatkuvasti ja ihanteellisesti. Hän on hyvin optimistinen eikä anna kyynisyydelle valtaa. Vain demokraatit pystyvät pelastamaan demokratian. AfD, jonka käyttövoimana on enemmän tai vähemmän viha, ei tähän pysty.

Mitä minä sitten ajattelen tästä kaikesta suomalaisen silmin ja satunnaisesti Saksissa vierailleena? Jessy Welmerin kirjassa ilmeni optimismia, myönteistä itäsaksalaisuus-tunnetta, mutta samalla hän viittasi sukupolvikokemusten eroon. Voinkin ajatella, että uudet nuoremmat sukupolvet toteuttavat omia elämänsä haaveita vapautuneina Itä-Saksan vanhoista poliittisista ja yhteiskunnallisista taakoista. Kuitenkin realiteetti on se, että Itä-Saksa on täynnä erilaisia jakolinjoja, ja jotka liittyvät vasrinkin eriarvoistumisen kysymyksiin. Siksi vain itäsaksalaiset itse tietävät, miten onnellisempi ja tasa-arvoisempi tulevaisuus rakennetaan, tietysti saksalaisen kokonaisyhteiskunnan reunaehdoissa.

Eine gute Zukunft, Ostdeutschland

Bannerikuva: Saksojen vanha raja Oelsnitzin (Sachsen) suunnasta Hofiin (Bayern)