Blogin vieraspöytä: Saara Palmu
Tällä kertaa blogivieraani on Saara Palmu. Tavatessamme syksyn alussa ja kahvia juoden Saara kertoi keräävänsä muumimukeja, joita hänellä on yhteensä yli 150. Hämmästykseni ja kunnioitukseni oli suuri ja Carpe Diem, tartuin hetkeen ja kysyin Saaraa blogivieraakseni.
Saara kuvaa olevansa junantuoma jyväskyläläinen, jonka juuret ovat Savossa Varkauden seudulla. Sieltä hän tuli opiskelemaan molekyylibiologiaa Jyväskylän yliopistoon. Parin sattumuksen kautta Saara tuli opettamaan yhdeksi kevätlukukaudeksi Korpilahdella sijaitsevaan Alkio-opistoon. Mutta tuo kevätlukukausi on venähtänyt jo lähes kymmeneksi vuodeksi. Saaran opetusala on biotieteet ja konkreettisesti hänen opetuksensa painottuu solu- ja molekyylibiologiaan sekä ihmisen fysiologiaan ja anatomiaan. Opetusvuosien aikana Saara on tehnyt ammatillisen opettajan opinnot, vaikka opettajaa hänestä ei pitänyt ikinä tulla.
- Olen lisäksi opiskellut avoimessa yliopistossa ihmisen biologiaa. Tässä kohtaa voinkin sanoa, että elän niin kuin opetan ja jatkuva oppiminen on tullut omalla uralla tutuksi.
Saaran perheeseen kuuluvat puoliso, kaksi alakoululaista sekä Ressu-beagle. Hänen harrastuksia ovat jalkapallo ja lenkkeily, johon Saara on hiljalleen suorastaan hurahtanut. Koko perhe harrastaa laskettelua ja lautapelejä he pelaavat usein yhdessä. Heillä on koiran lisäksi kanoja, kalkkunoita, ankkoja ja viiriäisiä, joiden touhuja on hauska seurata. Saara asuu perheensä kanssa Vesangassa, joka on kylämäinen kaupunginosa Jyväskylässä. Kodin rauhallinen sijainti on mahdollistanut sen, että lintujen kasvattaminen on heille ehkä enemmän elämäntapa kuin harrastus.
- Minulle iloa ja voimaa elämään tuovat erityisesti lapset ja ystävät, Ressu-koira sekä musiikki, vaikka tällä hetkellä en ehdi soittamaan musiikkia kuin suoratoistopalveluiden kautta.
Tervetuloa Saara
Sinulla on yli 150 Muumimukia. Miten kiinnostus niihin alkoi ja millaisia vaiheita keräilyssäsi on ollut?
- Sain ensimmäisen Muumimukini ala-asteella syntymäpäivälahjaksi. Tuolloin en osannut tuota vihreää mukia oikein arvostaa, ja se oli käyttöesine muiden joukossa. Innostukseni Muumimukeihin syttyi ihan tyhjästä kesällä 2005. Kesätöistä tuli tuolloin mukavasti palkkaa ja kesätyöpaikan lähellä oli sopiva myymälä. Olin tykännyt jo pidempään Arabian Teema-astioiden muotoilusta ja sitten vielä kolahti Muumit päälle! Heti alkuunsa tuli hankittua reilu kymmenkunta Muumimukia ja muita Teema-mukin mallisia eri kuvioisia mukeja. Siitä se melko nopeasti lähti, ja heti alusta alkaen olen hankkinut niin mukin, lautasen kuin kulhon samasta hahmosta.
Mikä Muumimukeissa sinua innostaa ja viehättää?
- Tykkään mukin muotoilusta, mittasuhteista ja koosta. Se on oivallinen tee- tai kahvimuki. Muumit viehättävät muutenkin, ja minusta mukeissa on onnistuttu kuvaamaan Muumeja monelta kantilta. Suurin osa mukeista on myös kauniin värisiä. Yhtenä ei niin suosikkina mainittakoon kirkkaan oranssi Hattivatti-muki.
Onko sinulla suosikkimukeja ja jos niin miksi?
- Omat suosikit ovat Mymmeli, Tuutikki, Esi-isä ja Alkuperää kunnioittaen.
- Mymmeli ja Tuutikki ovat violettisävyisiä, ja osaltaan sen takia suosikkejani. Tunnelmaltaan mukit ovat aivan erilaisia, mutta molempien tunnelma viehättää. Alkuperää kunnioittaen mukissa on vähän samaa fiilistä kuin Tuutikissa. Viimaa, yksinäisyyttä ja talven pimeyttä, mutta kuitenkin lohdullinen, lämmin ja toiveikas tunnelma. Mymmeli-mukin tunnelma puolestaan on ihanan rakastunut, toiveikas ja huoleton. Esi-isä on uusin tulokas suosikkieni joukossa. Ihastuin tähän hieman mystiseen hahmoon kolmisen vuotta sitten.
Liittykö Muumimukeihin ja niiden käyttöön joitakin erityisiä tarinoita?
- Meillä on kotona tarkat säännöt Muumimukeihin liittyen: käyttöastioissa on oma valikoimansa ja vitriineissä on keräilykappaleet. Keräilykappaleisiin ei kosketa. Tämän tiukan säännön takia Ivalossa asunut tätini oli kerran pyytänyt ystäväänsä, joka sattui asumaan meidän naapurissa täällä Jyväskylässä, toimittamaan minulle paketin. Paketissa oli neljä mukia ja myös tiukka ohjeistus mukana: "Nämä mukit ovat käyttöön, ei keräilyyn!" Tästä ohjeistuksesta olen pitänyt kiinni ja vielä 13 vuoden jälkeen jokainen noista mukeista on täysin ehjä sekä käytössä.
- Mukien hankinnassa ovat minua auttaneet kaksoisveljeni puolisoineen sekä ystävät. Mukeja on minulle tuotu niin risteilyiltä kuin kirppislöytöinäkin, osa on ollut harvinaisempia ja osa käyttöastioita. Kaikista olen ilahtunut! Kaksoisveljeäni on kiittäminen siitä, että Toven Juhla muki silmälaseineen ilmestyi vaivatta kokoelmaani. Hän oli sattunut kauppaan juuri kun uusi lava mukeja oli tuotu, ja napannut “rillimukit” sekä minulle että puolisolleen, joka sattuu myös olemaan Muumimukien suuri ystävä.
Ovatko muut perheessäsi innostuneita Muumimukeista ja jos niin miten?
- Eivät erityisemmin innostuneita, mutta koko perhe kyllä näistä tykkää ja minua kyllä tuetaan keräilyssä antamalla Muumiastioita lahjaksi. Lapset valikoivat mielellään itselleen mukin ja kulhon mätsäämään ja minulle he saattavat etsiä iltateetä varten juuri Rakkaus-mukin. Jokaisella meistä on omat suosikkimukit.
Harrastatko ja hankitko muunlaisia Muumituotteita ja -esineitä?
- Muumimukien lisäksi minulla on sarjaan kuuluvia lautasia, kulhoja, kannuja, purkkeja ja muutama muu esine, lusikoitakin löytyy useampia. Muumipehmoja löytyy sekä minun että lasten tavaroista. Oma suosikkini on pari kesää sitten risteilyltä ostettu Esi-isä. Vaatteista löytyy Muumeja tottakai! Nyt kun lapset ovat jo isompia eikä heitä saa enää Muumeihin puettua, niin omaan vaatekaappiin on joitain Muumivaatteita eksynyt. Arvostan näissä vaatteissa Muumien lisäksi kotimaisuutta ja käyttömukavuutta. Ja tottahan toki Muumit seikkailevat pyyhkeissä, ja parhaat unet tulee Muumilakanoissa!
Luetko Muumikirjoja ja kiinnostavatko jotkin kirjojen ajatukset sinua?
- Olen lukenut erityisesti nuorempana Muumikirjoja, ja minusta Muumien maailma on esimerkillinen. Minulle Muumit näyttäytyvät lämminhenkisinä, hyväksyvinä, luontoa kunnioittavina ja toisiaan arvostavina hahmoina, jotka eivät kuitenkaan turhaan otsaansa rypistele. Välillä laitetaan kellarin hyllyt täyteen vaapukkamehua ja hilloja, välillä lähdetään rantaan uimaan tai merelle seikkailemaan.
Millaisia suunnitelmia sinulla on Muumimukeihin liittyen?
- Tällä hetkellä minulla on tuunattavana vitriini, johon saan pian Muumimukit paremmin esille. Lisäksi puolisoni on jo vuosia pyytänyt taulukkoa kaikista Muumiastioista, jotta hänen olisi helpompi seurata mitä minulta puuttuu ja mitä kaapeista jo löytyy. Tällainen taulukko olisi kyllä syytä toteuttaa!
- Jos lottovoitto tulee, niin sitten hankin ne harvinaiset ja kalliit mukit, jotka kokoelmastani puuttuvat. Ilman niitäkin olen kyllä tyytyväinen Muumi-keräilijä. Suuri toiveeni olisi, että myös Niisku saisi jo vihdoin oman mukinsa, sitä olen kaivannut jo pidemmän aikaa. Tämän toiveen toteutuminen vaatisi varmaan pienimuotoista kampanjointia Iittalan suuntaan.
Millaisia vinkkejä haluat antaa keräilijöille oli keräilyn kohteena sitten mikä tahansa esineistö?
- Keräilyn pitäisi mielestäni olla melko stressitöntä ja ehdottomasti tuottaa iloa. Keräily vaatii aina myös tilaa sekä rahaa, joten kannattaa miettiä etukäteen millaisia satsauksia on valmis tekemään. Itse en esimerkiksi tässä tilanteessa ole valmis laittamaan tuhansia euroja mukiin kiinni. Vaikka Muumimukeista voi saada ihan sievoisia summia rahaa, niin itse en ajattele niitä sijoituskohteina, vaan juuri keräilykohteina ja tällaista ajatusmallia suosittelen muillekin keräili sitten postimerkkejä tai Aalto-maljakoita.
Paljon kiitoksia ihastuttavasta haastattelusta Saara.
Kuva Saara Palmusta: Juha Palmu.